”Kovempaakin saisi kulkea” – Päivärinta aloitti kakkosena Bugatti-radalla

Avauskilpailun areenana toimii Le Mansin perinteinen ja kuuluisa Bugatti-rata. Suomalaiskaksikko Pekka Päivärinta/Kirsi Kainulainen starttaa kauteen mielessään edelliskauden pronssin kirkastaminen.

Helppoa se ei tule olemaan, sillä kolmepyöräisten MM-sarjasta on tulossa kovatasoisin vuosiin. Muutaman viime vuoden kitunut laji on saanut tuulta purjeisiinsa ja MM-avauksen starttiviivalla on 27 pyöräkuntaa.

Le Mansissa päästiin tositoimiin jo torstaina vapaan harjoituksen myötä. Nopeimman kierroksen kellotti viime kaudella hopeaa ajanut brittiläisranskalainen duo Tim Reeves/Gregory Cluze. Päivärinta/Kainulainen oli session kakkonen ajallaan 1:46.992 ja parannettavaa Reevesiin nähden jäi karvan alle sekunti. Sipoolaisten ajopeliä herkisteltiin talvella ja sen kilpailukyky on toista luokkaa, kuin viime vuonna.

– Kulkee tuo peli samoja, mitä muillakin, mutta kovempaakin saisi kulkea, kommentoi Päivärinta uteluun ajopelin suorituskyvystä.

Vielä avauskilpailun alla on Suomalaiskaksikolla riittänyt puuhaa pyörän säätöjen kanssa. LCR-BMW-pyörään vaihdettiin uusi iskunvaimennus, mutta vielä on säätötyötä edessä.

– Vasemmalle kääntyvissä mutkissa tahtoo olla ongelmia. Lullan pyörä nousee vieläkin liian korkealle. Myös painoa on meillä hiukan liikaa. Jos olisi ollut talvella enemmän aikaa ja rahaa olisi saatu kaikki pikkuseikatkin kuntoon, harmitteli suomalaispilotti.

Le Mansissa ajetaan sivuvaunujen osalta perjantaina kaksi aika-ajo sessiota. Lauantaina sivuvaunujen kilpailu lämmittelee ranskalaisyleisön moottoripyörien perinteistä 24-tunnin kilpailua varten. Kolmepyöräiset avaavat MM-sarjan 12.30 Suomen aikaa.

Ratamoottoripyöräily sivuvaunut MM-sarja 1/6 osakilpailu vapaat harjoitukset:
1. Tim Reeves/Gregory Cluze GBR/FRA CLR-Yamaha 1:45.995, 2. Pekka Päivärinta/Kirsi Kainulainen, FIN, LCR-BMW +0.997, 3. Andrew Peach/Charlie Richardson, GBR, LCR-Kawasaki +1.161, 4. Ben Birchall/Tom Birchall, GBR, LCR-Honda +2.242, 5. Sebastien Delannoy/Kevin Rousseau, FRA,  LCR-Suzuki +2.806.

Teksti ja kuva: Team 44-Racing tiedotus/Tuomo Seppänen

Uusin numero