Kova kuin Kallio: Mika Kalliolle tuplavoitto jääradan SM-sarjan avauskilpailussa

Mka Kallio seuranaan veli Vesa (kesk) ja mekaanikko Jussi Valkeapää (oik).
(Kuva: Mika Kallion tiedotus)

Jääradan SM-sarjan avauskilpailu ajettiin lauantaina 10. helmikuuta Seinäjoella Kyrkösjärven jäällä. SM-pisteitä jaettiin 250- ja 450-kuutioisten luokissa, joista molempien kärkimieheksi nousi KTM testikuljettaja Mika Kallio.

Kallio lensi Sepangin MotoGP-testeistä varta vasten Suomeen osallistuakseen jääradan SM-sarjan avaukseen. Kallio kertoi ennen viikonloppua vain voiton kelpaavan kotiin viemisiksi Seinäjoelta, ja voitontahto siivitti miehen lopulta molempien SM-luokkien voittoon.

A250-luokassa Kallio pesi toiseksi tulleen Niklas Ajon vajaan viiden sekunnin voittomarginaalilla, ja A450-luokassa viime vuoden JR Lites A -luokan SM-hopeamitalisti Vertti Takala jäi reilun kahden sekunnin päähän Kalliosta.

– Ensimmäinen lähtö ajettiin 250-luokassa. En ollut tuolla pyörällä ehtinyt ajamaan oikeastaan yhtään. Vasta treeneissä ajettiin ekan kerran, joten oli monta kysymysmerkkiä ilmassa ennen lähtöä. Lähtö sujui kuitenkin todella hyvin, ja pystyin heti ensimmäisten kierrosten jälkeen kasvattamaan johtoa. Ei ollut niin tiukkaa vääntöä, vaan pystyin hallitsemaan kilpailua alusta asti, kertaa Kallio.

– Toinen lähtö oli 450-luokassa, mikä oli minulle tutumpi luokka. Tässä luokassa omatkin odotukset olivat korkeammalla. Oli hyvä kilpailu, hyvää vääntöä alusta loppuun saakka. Ensimmäisellä kierroksella olin kolmantena ja nousin siitä toiseksi. Takalan Vertti johti kilpailua pitkään, ja käytiin hänen kanssaan hyvää kisaa monta kierrosta. Muutama kierros ennen maalia tuli paikka ohittaa ja pystyin hiukan repäisemään eroa, valaisee Kallio voiton saloja.

Tuplavoitto Seinäjoella ei ollut miehelle ennestään itsestäänselvyys, ja Kallion lähipiirillä oli iso rooli voittojen varmistamisessa. Seinäjoen viikonloppua varten oli useamman miehen voimin tehty töitä koko edellisviikko.

– Täällä ollaan sen takia, että saisi pidettyä ajotuntumaa yllä ja saisi kisalähtöjä alle. Tiesin ettei mikään tule ilmaiseksi, vaan voitosta lähdetään ajamaan tosissaan. Tämä viikko on tehty intensiivisesti töitä kaluston kanssa, jotta kaikki olisi valmista tähän viikonloppuun. Paljon töitä ja pitkiä päiviä, kiteyttää Kallio.

– Kun tulee tulosta niin kaikki työ on sen arvoista. Isä Hannu, veli Vesa ja mekaanikko Jussi Valkeapää ovat auttaneet paljon, ilman heidän apuaan eivät pyörät olisi kunnossa enkä olisi pystynyt osallistumaan kilpailuun, Kallio kiittelee.

Kallion kilpailumatkat jatkuvat heti ensi viikolla, kun mies matkustaa päivätöihinsä Thaimaan lämpöön MotoGP -testeihin. Seinäjoen jääratakilpailu jäi todennäköisesti miehen viimeiseksi Suomen kilpailuksi tällä kaudella.

– Aikataulut ovat sen verran tiukat, että tämä jäi luultavasti ensimmäiseksi ja viimeiseksi Suomen kilpailuksi tällä kaudella. Mutta katsotaan jos tilanteet muuttuvat, suunnittelee Kallio.

Kotipaikkakunnallaan kisaillut Mikko Koskinen joutui keskeyttämään A450-luokan A-finaalin kolmannella kierroksella, joten hallitsevasta JR Open A -luokan Suomen mestarista ei tänään ollut vastusta kärkimiehille.

Uudessa 125-luokassa finaalin voittoon ajoi ratamoottoripyöräilyn MM-sarjasta tuttu Niklas Ajo yli viisi sekuntia ennen Tino Kapasta. Patrik Pulkkinen sijoittui kolmanneksi vajaan kymmenyksen Kapasen perässä.

Tulokset:
A450

  1. Mika Kallio 8:34.953
  2. Vertti Takala +2.928
  3. Antti Soitiala +10.362
  4. Tatu Lauslehto +14.107
  5. Joel Latvala +18.970

A250

  1. Mika Kallio +58.838
  2. Niklas Ajo +59.166
  3. Vertti Takala +58.591
  4. Ossi Ojala +59.349
  5. Niclas Pöytalaakso +59.975

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Mika Kallio
(Kuva: Pertti Pääsky)

Uusin numero