Kotona terve tyttövauva ja radalla roima parannus – Mika Kalliolla upea päivä

Radallakin Kallio alkoi löytää vauhtiaan. Eilen Kallion peräänkuuluttamaa parannusta tuli roimasti ja hänen kierrosaikansa tippui yli kahdella sekunnilla. Kallio lähtee huomiseen kilpailuun ruudusta 20 ja kuljettaja oli päivän kulkuun erittäin tyytyväinen.

– Tietysti oli helpottavaa kuulla kotoa hyviä uutisia. Meille syntyi kaunis, terve tyttövauva ja äitikin voi hyvin. Tästä on hyvä jatkaa kohti kilpailua ja keskittyminen on varmasti vielä helpompaa. Nyt on minun vuoroni hoitaa oma työni maaliin, tuore isä kommentoi.

–   Kaikki meidän tiimissä omistajaa myöten olivat tosi tyytyväisiä tähän päivään. Lähtökohdat eilisen jäljiltä olivat todella hankalat. Olin joukon hännillä ja paljon jäljessä kärkeä. Siihen nähden, miten aloitettiin eilen ja tänään aamullakin, oli tulos erinomainen. Saatiin parannettua renkaiden pitoa säädöillä ja se toi itselle varmuutta ajamiseen. Sain sitten rutistettua aikaa alaspäin, kun tuntuma pyörään löytyi, Kallio kertasi onnistumisen syitä.

Kallio jätti taakseen pari kuljettajaa, mutta tärkeämpää aika-ajossa oli onnistua säätämään pyörä sopivaksi ja parantamaan kierrosaikoja. Aika-ajoon Kalliolla oli maltilliset odotukset, jotka täyttyivät.

– Huominen lähtöruutu on siitä hyvä, että pääsemme heti mittaamaan muita kuljettajia eikä tarvitse hännillä ajella. Viikonloppu ei tosiaan ole ollut niin helppo kuin olisin ennakolta toivonut, joten tämä tyydyttää. Huomista kilpailua ajatellen mahdollisuudet ovat paljon valoisammat. Olemme vahvempia kilpailupituudella kuin yksittäisillä kierroksilla. Jos aloitus on hyvä, niin mitä tahansa voi tapahtua, kokenut Kallio ennakoi.

Kallio jätti taakseen entisen tallikaverinsa Tito Rabatin, mutta ei myöntänyt sen olleen erityisesti tavoitteena.

– Vanhan tiimin kanssa ehdimme vaihtamaan muutaman sanan. Siellä ajava vanha tallikaveri jäi taakse ja se tietysti miellyttää itseäni. Olemme Rabatin kanssa käyneet monia tiukkoja taisteluita radalla ja huomennakin todennäköisesti tulemme ajamaan samassa ryhmässä. Siinä on hyvä ottaa miehestä mittaa, Kallio virnisti.

Huomiseen kilpailuun Kallion odotukset ovat positiivisen maltilliset. KMT-tallin historian ensimmäiset MM-pisteet taitavat olla tähtäimessä.

– Jos kaikki menee huomenna ihan nappiin ja yllän sataprosenttiseen suoritukseen, on mahdollisuus pisteille, kun niitä kuitenkin 15 parasta saa. Todennäköisyys pisteille on pieni, mutta minulla on huomenna kaikki mahdollisuudet taistella pistesijoista. Luottamus pyörään on tällä hetkellä hyvä ja tunne on, että huomenna mennään paljon kovempaa. Ei tarvitse tehdä isoja muutoksia tämän päivän jälkeen. Paketti on hyvin kasassa. Pyritään pitämään pyörä lämmittelyssä samana, että saan ajovarmuutta kierroksista ja sitten olemme valmiina kisaan. Ja maanantaina alkaa sitten vähän erilaiset hommat pienen kanssa, Kallio summasi.

Valencian MotoGP-luokan osakilpailu alkaa sunnuntaina 13.11. klo 15.00 Suomen aikaa.

Tuloksia: Aika-ajot, MotoGP, Valencia
1. Jorge Lorenzo (SPA) 1,29.401
2. Marc Marquez (SPA) +0.340
3. Valentino Rossi (ITA) +0.727
4. Maverick Vinales (SPA) +0.875
5. Andrea Dovizioso (ITA) +0.937
20. Mika Kallio (FIN) +1.548

Teksti ja kuva: Mika Kallion tiedotus

Uusin numero