Kostamo – kiitos, hyvää joulua ja luvassa yllätyksiä

Erno Kostamo ja RVS Motorsport kiittävät Bike-lehteä yhteistyöstä, toivottavat hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta sekä lupaavat ensi vuodeksi mukavia yllätyksiä.

– Biken paperilehen viimesimmästä numerossa jo kerroinkin, että joulukuun lehen kolumni ol tällä kertoo viimenen, jonka Bikeen kirjotin. Paljon on vuosien varrella tapahtunu ja kivasti on tullu palautettakin näistä kolumnijutuista. Mutta aikansa kutakin.

Kausi 2025 oli Kostamolle ja RVS Motorsport -tiimille kaksijakoinen. Alkukausi oli ehjä ja tuloksellisesti menestyksekäs, mutta puolivälin jälkeen kolmen peräkkäisen kisan kaatumiset söivät sekä itseluottamusta, budjettia että terveyttä.

– Mikä tietysti ol tärkeetä, niin vauhti kasvo selvästi edellisestä vuodesta. Kierrosajoissa sekunnin parannus katuradalla kun ei tuu jousituksen säätöjä naksuttelemalla, vaan ihan ajamalla.

Kun koko kautta katsotaan, niin IRRC-sarjan kohokohtana oli tietysti Imatran voittoputken jatkuminen pelkillä ykkössijoilla. Britteinsaarilla ajetut isot kisat sujuivat tuloksellisesti hienosti, mm. Mansaaren TT:n tulokset ja keskinopeudet paranivat selvästi aiemmista vuosista. Kun tähän lisätään kauden päätöskisassa Macaossa saavutettu kolmossija, niin Kostamoa on vaikea sivuuttaa kun puhutaan katuratojen tämän hetken parhaista kuljettajista.

– Jos jätetään täysin muista poikkeava ja kovan kokemuksen vaativa Mansaaren TT pois laskuista, niin maailmalla on kaikkiaan ehkä viis-kuus kuskii ennää eellä, mutta sitte tullee kyllä jo sinivalkoset värit.

Täysammattilaisten kisakokemus näkyy perusvauhdissa

Mistä sitten tulee se ero, että muutama kuljettaja Michael Dunlopin, Davey Toddin ja Peter Hickmanin johdolla vielä on Kostamon edellä vauhdillisesti?

– Suurin tekijä on kokemus. Nää mainitut kaveri ajaa BSB:ssä tai vastaavissa sarjoissa normaaleilla moottoriradoilla sellaset 10-12 kisaviikonloppuu kauessa, eli niille tulee helposti 30 kilpailulähtöö minnuu enemmän. Siitä se ero johtuu, moottoriradoilta tullee niien kovempi perusvauhti.

– Mutta suurkiitos kuuluu omalle RVS Motorsport -tiimille, niin yhteistyökumppaneille, mekaanikoille kun kaikille muillekin jotka eri tavoin ovat mukana tukemassa, että ollaan näinkin lähellä maailman kärkeä, vaikkei tätä täysammattilaisena ulkomaisten kilpakumppanien tavoin tehdäkään.

Valmistautuminen kauteen 2026 on jo täydessä vauhdissa. Kisakalustosta ja kilpailuohjelmasta ei vielä ole uutisoitavaa, paitsi sen verran että mukavia yllätyksiä ja uutta on ensi kaudelle luvassa. Mutta sitä ennen hiljennytään joulun viettoon ja käännetään kalenterit vuoteen 2026. Lisätietoa ensi kaudesta on luvassa MP26-messuilla tammi-helmikuun vaihteessa. Nähdään siellä!

Teksti: Erno Kostamo, kuva: Harri Kuronen

Uusin numero