Kostamo ensimmäisenä suomalaisena Mansaaren Superbike-luokkaan

Tänä vuonna kirjoitetaan jälleen uutta suomalaista moottoriurheiluhistoriaa, kun Erno Kostamosta tulee ensimmäinen suomalainen, joka kilpailee Mansaaren katuratakisan Superbike-luokassa.

Katuratakilpailija Erno Kostamo räjäytti MP23-messuilla Imatranajon tiedotustilaisuudessa todellisen pommin kertoessaan tämän kauden kilpailusuunnitelmistaan. Kostamo osallistuu ensimmäisenä suomalaisena Mansaaren legendaarisen katuratakilpailun pääluokkaan eli Superbikeen.

Mansaaren osallistuminen muuttaa myös muuta kilpailukalenteria, sillä kaikki tähtää Mansaaren kisaan ja päällekkäisyyksien takia esimerkiksi IRRC-katuratasarjasta Kostamo ehtii ajaa vain kolme osakilpailua. Mukana on tietysti – ja onneksi – Imatranajo, jonka lisäksi hänet nähdään myöhemmin kaudella Horicen ja Frohburgin IRRC-kilpailuissa.

Kilpailukautensa Kostamo aloittaa Pohjois-Irlannissa ajettavalla North West 200 -kilpailulla, johon hän on osallistunut jo aikaisemminkin. NW200:n nopea katurata on hyvää harjoitusta 60 kilometrin pituiselle ja huippunopealle Mansaaren radalle, sillä viime kertaisen käynnin datan perusteella North Westin pisimmällä suoralla vedetään Supebike-luokan Bemarilla kuutosvaihteella 29 sekuntia tuppi nurin ennen jarrutusta. Jotain katuratakisojen suosiosta sillä kulmakunnalla kertoo se, että North Westiä seuraa paikanpäällä 120 000 katsojaa. 

Tällä kaudella Kostamo kilpailee oman 38 Motorsportin väreissä.

-Ajetaan omalla suomalaisella tiimillä, niin on kaikki langat omissa käsissä. Jos joku asia menee mönkään, niin voi vaan katsoa peiliin.

Tällä Erno Kostamo viittaa liiankin tapahtumarikkaaseen viime kauteen, jolloin Imatranajon menestyksen jälkeen hän jäi tyhjän päälle, kun tiimi yhtäkkiä ilmoitti puhelinsoitolla lopettavansa toimintansa samantien.

Mitenkään yhtäkkisestä päähänpistosta ei Mansaaren osallistumisessa ole kyse, vaan valmistautuminen siihen on aloitettu puolittain salaa jo vuonna 2019. Ilmoittautuminen kauden 2020 kisaan oli sisällä, mutta silloin kisat peruttiin koronan takia. Mansaarelle Kostamon kotimaisen tiimin tueksi lähtee kaksi ulkomaista mekaanikkoa, joilla on kokemusta kilpailusta. Myös Kostamo itse ja tiimin data-asioita hoitava Pekka Oikkonen olivat Mansaarella viime kisoissa mekaanikkoina tutustumassa, miten asiat siellä pitää hoitaa.

-Tavoite on tulla ehjänä takaisin. Tulostavoitteita ei siihen kisaan voi eikä saa kolmella ensimmäisellä osallistumiskerralla asettaa. 

Toinen kauden kohokohdista on tietysti kotikisa eli Imatranajo. 

-Siellä yritän puolustaa viime kauden voittoja, vaikka kaikki tietysti havittelevat viime kauden Macaon kisan ja siinä vaiheessa myös Mansaaren kävijän päänahkaa. Kausi päättyy Macaon katuratakisaan, jonka Kostamo siis voitti viime kauden päätteeksi.

-Siellä on nyt kolme kertaa käyty ja nähty molemmat puolet, voitto ja loukkaantuminen. Nöyränä pitää sinnekin mennä, vaikka tietysti jotain vauhdista kertoo että kerran on pystynyt siellä jo voittamaan.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä uutuutena tällä kaudella on se, että Kostamon koko tähänastisen uran ajan edustama kotipaikan eli Kiteen Moottoripyöräkerho vaihtuu Imatran Moottorikerhoon.

MP23-messuilla Erno Kostamo ja Macaon GP:n voittopyörä ovat tavattavissa Imatranajon osastolla.

Uusin numero