Koskisella onnistunut viikonloppu Sipoossa

KRT Kawasakin Simo Koskisen viikonloppu oli onnistunut Sipoossa. Lauantaina hämeenlinnalainen oli Nuorten SM-osakilpailussa kolmas ja sunnuntaina MX2-luokan aikuisten SM-osakilpailussa neljäs.

Koskinen avasi lauantain Nuorten SM päivän vakuuttavasti ajaen aika-ajossa nopeimman kierrosajan. Kawasaki-kuljettaja ajoi myös hyvän tuloksen päivästä ollen molemmissa kilpailuerissä kolmas, mikä oikeutti päivän yhteistuloksissa niin ikään kolmanteen sijaan. Nuorten SM-sarjassa Koskinen jatkaa neljäntenä.

– Lauantaina aamu alkoi hyvin pohja-ajalla. Ensimmäisessä erässä otin myös ihan hyvän lähdön, mutta en oikein saanut flowta päälle. Toinen erä oli puolestaan parempaa tekemistä, Koskinen avasi.

Sunnuntain aikuisten SM-päivän Koskinen avasi loistavasti ensimmäisen erän neljännellä sijalla. Toisesta erästä kirjaantui kuudes sija, mutta päivän päättävässä kolmannessa erässä Kawasaki-kuljettaja ajoi mahtavasti kolmanneksi, mikä siivitti päivän yhteistuloksessa hämeenlinnalaisen neljänneksi.

– Ensimmäisessä ja toisessa erässä lähdöt olivat ihan kohtuullisia sekä ajo ihan hyvää. Kolmannessa erässä taas lähtö oli heikompi ja jouduin alussa tekemään nopeita ohituksia, kunnes pääsin neljänneksi. Ajoin pitkään neljäntenä ennen kuin tein ohituksen kolmanneksi. Viikonloppu oli nousujohteinen ja tästä on hyvä jatkaa parin viikon päästä Karkkilassa, Koskinen päätti.

MX2-luokan SM-sarjassa Koskinen jatkaa Nuorten SM-luokan tapaan neljäntenä, mutta vain 11 pisteen päässä hopeamitalista.

Korkeamäki jatkoi tasaista sarjaa

MXV40-luokan Suomen cupissa tiimipäällikkö Matti Korkeamäki jatkoi tasaista sarjaa ajaen jälleen kaksi kertaa toiseksi Sipoossa lauantaina. Kaikki kauden erät Korkeamäen edeltä voittanut Janne Metsämäki ajoi voittoon myös Sipoossa. Kaksikon välinen piste-ero on kolmen osakilpailun jälkeen 18 pistettä.

SM-sarjat sekä veteraanien Suomen cup jatkuvat kahden viikon päästä Karkkilan Mansikin saviradalla.

Teksti: Henry Ahola, kuva: Xracing / Jani Hovi

Uusin numero