Koskinen kahdesti viides Tampereella

KRT Kawasaki avasi motocrossin SM-sarjan onnistuneesti viikonloppuna Tampereella. Lauantaina Simo Koskinen ajoi Nuorten SM-luokassa viidenneksi ja toisti saman tempun sunnuntaina aikuisten MX2-luokassa ollen niin ikään viides. Hämeenlinnalainen suoritti viikonlopun erittäin tasaisesti ja oli myös itse tyytyväinen suorituksiinsa pienen ajotauon jälkeen.

– Tosi hieno ja kehittävä viikonloppu. Ajo oli vähän tökkivää lauantaina, mutta sunnuntaina heti aamusta lähtien ajo tuntui tosi hyvältä ja ajo vaan parani loppua kohden. Siitä on hyvä jatkaa kahden viikon kuluttua Latvian EM-osakilpailussa, Koskinen kertasi viikonloppua.

Tiimin toinen kuljettaja MX1-luokassa ajava Indrek Mägi avasi niin ikään viikonloppunsa jo lauantaina MX Open-luokassa, mistä Kawasaki-kuljettaja nappasikin kaksi erävoittoa ja vieden niin ikään päivän yhteistulosten voiton. Sunnuntai oli Mägin osalta haastava, mikä sisälsi kaatumisia eikä hän ollut tyytyväinen itsekään suoritukseen.

– Paljon ajoa kahtena päivän ja ensimmäinen päivä meni hyvin, jopa tuli tunne, että pystyn jälleen ajamaan motocrossia. Tänään sunnuntaina päivä oli katastrofi omalta osaltani. Selvästi minulla on paljon tehtävää, että saan vauhtini ja kuntoni takaisin. Mutta töitä jatketaan ehjänä ja voimme jatkaa suunnitelmaamme, Mägi kertoi.

Mägi kirjasi eräsijat seitsemän, kuusi ja yhdeksän ollen yhteistuloksissa seitsemäs.

Tiimipäällikkö Matti Korkeamäki avasi lauantaina Tampereella myös veteraanien Suomen cup kauden kahdella kakkossijalla MXV40-luokassa. Veteraanien Suomen Cup ja motocrossin SM-sarja jatkuu kesäkuun puolessa välissä Siilinjärvellä.

Teksti: KRT Kawasakin tiedotus, kuvat: Xracing

Uusin numero