Koskela kuntopuntarin kunkku

Kumpikin päivän kisaerä oli kaksijakoinen, ensin 10-15 minuuttia varsinaista kilvanajoa ja sitten loppuerä kamppailua täydellistä katkeamista vastaan. Päivän kiistaton kunkku oli Niko Koskela ajamalla voimia säästellen kummankin erän voittoon.

Kumpaakin erää hallitsi alussa sarjan pistekärjessä Raaheen saapunut Toni Eriksson. Sarjan ykkösmiehen mietteet olivat kuitenkin jo kisaa edeltävänä iltana hiukan huolestuneet, hän kärsi vatsataudista viikon verran ennen kisaa, joten valmistautuminen energia- ja nestetankkauksineen ei varmasti ollut parhaasta päästä.
 
Ensimmäisessä erässä Eriksson jaksoi sinnitellä kärjessä vajaat kymmenen minuuttia, kunnes viidennellä kierroksella Koskela paineli ohi. Kymmenennellä kierroksella Eriksson joutui antautumaan myös Riku Rouhiasen nousulle mutta onnistui sinnittelemään maalin kolmantena.
 
– En kyllä muista, milloin olisin katkennut näin totaalisesti, Eriksson puhalteli erän jälkeen.
 
Toinen erä oli kärjen osalta tapahtumiltaan pitkälti ensimmäisen toisinto, tällä kertaa Erikssonin puhti riitti kierrosta pitemmälle. Rouhiainen kävi tässä vaiheessa tiukkaa kisaa kolmossijasta Miika Oinosen kanssa. Kaksikko oli kuitenkin jäänyt Erikssonista ja Koskelasta niin kauas, ettei Rouhiainen tällä kertaa pystynyt ajamaan Erikssonia kiinni, vaan jäi kamppailemaan Oinosen kanssa kolmospaikasta.
 
Näin Koskela keräsi Raahesta täyden pistepotin ennen tasapisteet summanneita Erikssonia ja Rouhiaista.
 
Voittaja oli luonnollisesti päiväänsä tyytyväinen.
 
– Totta kai jää hyvä fiilis, mutta kyllä väsyttää. Jalat on ihan tutisevaa hyytelöä, että voi kyllä olla, ettei tarvitse huomenna ihan kauhean paljon kävellä.
– Kun tämän sarjan kaksi ensimmäistä kisaa meni niin pieleen kun vain voi mennä, en enää ajattele pistetilannetta yhtään, tulin tänne vain ajamaan kaksi mahdollisimman hyvää erää.
 
Ajatteli Koskela pisteitä tai ei, hän joka tapauksessa nousi mukaan mitalikamppailuun, taulukon kuudenneksi, mutta vain seitsemän pisteen päähän tasapistein hopea- ja pronssisijoja miehittävistä Niko Kalatiestä ja Oinosesta.
 
Vaikka Eriksson ei erityisen hyvävointiselta näyttänytkään, jaksoi mies iloita päivän lopputuloksesta.
 
– Todella tyytyväinen olen, kun pystyin ajamaan tuonkin verran ja sarjassa tilanteeni näyttää hyvältä. Tässä on onneksi reilu kuukausi aikaa ennen Alavuden kisaa (sarjan seuraava osakilpailu), niin eiköhän tuo mahakin saada kuntoon ennen sitä.
 
Sarjan ohitettua puolivälin krouvin Eriksson pitääkin ykköstilaa vakuuttavalla 44:n pisteen erolla.
 
Rouhiaistakin hymyilytti väsymyksestä huolimatta.
 
– Kun alkukaudesta on ollut kaikenlaista epäonnea, niin tottakai tämä tulos tuntuu hyvältä.

Kysymykseen siitä pelkäsikö hän toisessa erässä lopun sippaamista ja kolmospaikan menetystä Rouhiainen vastasi nauraen.

– Onneksi ei tarvinnut pelätä, nimittäin se katkeaminen oli jo tapahtunut. Eli eipä tainnut Miikakaan enää tulla ihan täysillä voimilla.
 
MXJ:n Suomen Cupissa juhlivat kevyitä kaksitahtisia 125-kuutioisia kuljettaneet kilpailijat. Toki päivän nopeinta vauhtia piti aika-ajossa ja osin erissäkin Jami Numminen 250-kuutioisella nelitahtisella, mutta Nummisen päivä oli loppujen lopuksi synkkä. Ensimmäisessä erässä hän kävi tiukkaa kisaa voitosta Lari Jukolan kanssa yhdestä kaatumisesta huolimatta aina toiseksi viimeiselle kierrokselle asti, mutta sitten pyörän kytkimen käyttötunnit tulivat täyteen ja Numminen jäi radan varteen.
 
Toisessa erässä Numminen johti avauskierroksen lopulla jo reilulla erolla, mutta raju kaatuminen jätti jälleen matkan kesken. Onneksi Numminen ei loukkaantunut tilanteessa.
 
Jukola ajoi ensimmäisessä erässä Nummisen keskeytyksen jälkeen selvään voittoon, kakkoseksi nousi noin sijalta 30 startannut Mikael Kaipanen. Toisessa erässä Kaipasen lähtö ei edelleenkään ollut valioluokkaa, mutta edes hiukan ensimmäistä parempi. Kaipanen pystyi kamppailemaan itsensä nopeasti voittotaisteluun Jukolan kanssa ja kurvasi loppujen lopuksi selvään erävoittoon, kun Jukola kaatui kertaalleen.
 
Hyvinkään Moottorikerhon ja kaksitahtisten täysosumapäivän kruunasi Santeri Pikkumäen päivän totaalin kolmossija.
 
Kaipanen johtaa Cupia kolmentoista pisteen erolla Jukolaan, Jere Paussu nousi Raahessa pisteiden kolmoseksi, eroa Jukolaan on kuitenkin jo 47 pistettä. Jere Hirvonen hengittää Paussun niskaan vain pisteen päässä. Nummisen lisäksi Robin Seleniukselle kirjattiin Raahesta nolla pistettä, hän seurasi kisaa katsomosta käsi kantositeessä. Numminen ja Selenius tulevat ovat kuitenkin mukana pronssikamppailussa vain reilun kymmenen pistettä mitalista.
 
MX1 SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Alavudella 19.8. MXJ:n Suomen Cup jatkuu jo viikkoa aikaisemmin Supercross-kisalla Siilinjärvellä.
 
Tulokset:
http://www.mylaps.com/results/showevent.jsp?id=804631

Uusin numero