Korhonen vauhtiin TT:ssä supersportilla

Alkuviikon myrskyisän ja epävakaan sään vaivaama Mansaari näytti parastaan keskiviikkoiltana, jolloin vuorossa oli soololuokista superbiken, superstockin ja supersportin harjoitusjakso. Samalla Tuukka Korhonen sai avattua TT-urakkansa myös supersportin puikoissa. Tuloksena oli kolme kierrosta, 53. sija ja 110,476 mph keskinopeus. Häntäpään sijoituksesta huolimatta Korhonen on tyytyväinen.
 
– Pitkä taistelu on ohi, Honda toimii varsin hyvin ja olen saanut ajettua sillä kolme kierrosta, Korhonen iloitsee. Miehen oli tarkoitus ajaa samalla pyörällä jo viime vuoden TT:ssä, mutta moottoriongelmien vuoksi homma lyötiin silloin jäihin. Eikä matka TT-harjoituksiin tälläkään kertaa sujunut ongelmitta.
 
– Hengelossa hajonneen luistokytkimen tilalle asensimme uuden viikonloppuna ja Top Gun –tiimin Chris Wells sääti pyörän uudelleen. Nyt ajettavuus on niiden puolesta todella hyvä, Korhonen kiittelee.
 
Kehitettävääkin vielä löytyy. Korhonen kertoo laskeneensa pyörän välitykset väärin ja joutuneensa ajamaan pitkään rajoitinta vasten. Lisäksi tankkia on suurennettava.

– Toisella kierroksella olin ihan kohtuullisessa vaihdissa, mutta pyörä alkoi yskiä jo Greg-Ny-Baassa, ja lopullisesti työntöhommiin jouduin Governor’s Dipissä. Pyörä kuluttaa nyt 10,5 litraa kierroksella. Osasyynsä tähän on myös liian lyhyillä välityksillä, Korhonen toteaa, mutta kertoo myös aikovansa suurentaa tankkia paineilmalla.

– Lisäksi alustan kanssa pitää tehdä hieman töitä, se on nyt aivan liian pehmeä, mutta onneksi Hyperpron Paul Klop pitää majaa kanssani samassa teltassa, joten minulla on hänen ammattitaitonsa käytössäni varikolla.

Päivän suru-uutinen oli ranskalaisen Franck Petricolan menehtyminen Sulby Crossroadsissa tapahtuneen onnettomuuden seurauksena.

– Todella ikävä homma. Franck oli yksi varikon mukavimmista tyypeistä ja kiersi kanssani lähes kaikki samat kisat. En takuulla ole ainoa, joka häntä näissä piireissä jää kaipaamaan, Korhonen muotoilee.

Seuraavat harjoitussessiot ajetaan tänään illalla alkane kello 20.20 Suomen aikaa. Korhonen aikoo ulkoiluttaa molempia pyöriään.

– Tarkoitus olisi ajaa Hondalla kaksi kierrosta ja supertwin-Kawasakilla yksi. Supersportilla ei vielä kannata odottaa mitään haamuaikoja, sillä emme saa suurennettua tankkia tänään, joten bensaa on haettava lisää, Korhonen muistuttaa.

Harjoitusten live-ajanotto ja radioselostus löytyvät osoitteesta www.iomtt.com.

Keskiviikon soolopyörien harjoitusten top 3 luokittain:

Superbike:
1. Bruce Anstey (128,641)
2. John McGuinness (128,596)
3. Ian Hutchinson (128,300)

Superstock:
1. David Johnson (125,182)
2. Michael Rutter (124,938)
3. John McGuinness (124,832)

Supersport:
1. Bruce Anstey (125,218)
2. Guy Martin (123,082)
3. Gary Johnson (121,678)

Uusin numero