Ennätys syntyi maanantain harjoituksissa, jolloin alla oli jo supersport-luokan harjoitukset. Lightweight-luokan harjoitusten jälkeen päivän ohjelmassa oli vielä Supersport 1 -kisa, mikä tarkoittaa että koko päivän aikana Korhoselle kertyi kokonaiset 430 kilometriä kisavauhdilla – melkoinen suoritus siis.
Tiistaina tiimillä oli vapaapäivä, mutta keskiviikkona oli jälleen luvassa lisää kierroksia, kun oli Supersportien toisen kilpailun vuoro. Korhonen kertoo, ettei Hondaa ole saatu tuntumaan täysin hyvältä koskaan, ja mies keskeyttikin Supersportien toisen kilpailun kolmannen kierroksen jälkeen.
– Heti kilpailun alusta oli selvää että Honda ei tunnu käteen niin hyvältä kuin sen pitäisi. Teimme treenien jälkeen Hondaan alustamuutoksia, jotka kuitenkin kisassa tuntuivat vain huonontaneen tilannetta. Ensimmäinen kierros tuntui väkinäiseltä, joskin toiselle kierrokselle sain hieman paremmin tuntumaa ajamiseen. Tankkauksen jälkeen tilanne kuitenkin palasi entiselleen, enkä saanut ajamiseen hyvää otetta. Kolmannella kierroksella Ramsayssa päätin, että ajan varikolle ja keskityn Supertwinien kisaan. Päätös oli oikea, sillä täällä jos jossakin väkinäinen puristaminen ei todellakaan kannata.
Tänään torstaina tiimi on viettänyt ansaittua vapaapäivää kiertäen saarta ja rentoutuen muualla kuin kisa-alueella tai varikolla. Korhonen sai tiedon aika-ajotuloksista aamupäivällä, ja on tilanteeseen varsin tyytyväinen, joskin kisassakin on vielä työtä tehtävänä.
– Tilanne on sikäli tiukka, että 15 sekunnin sisällä takanani on 10 kuskia, mikä tarkoittaa että yhdestäkin virheestä voi tippua heti kymmenen sijaa. Periksi ei voi siis antaa, vaan täysillä on töötättävä.
Lightweightin kisa alkaa huomenna Suomen aikaa 12:15 ja sen voi kuunnella livenä osoitteessa manxradio.com. Kisa näytetään Nelonen Prolla sunnuntaina 20:30.