Konttista kiehtoo kori- ja lentopallon kaltainen fanikulttuuri crossissa

Suomen maajoukkueen 27.-28. syyskuuta Latviassa muodostavat Ludde Söderberg, Toni Eriksson ja Santtu Tiainen. Joukkueenjohtajana toimii Jussi-Pekka Vehviläinen.

Kaiken kaikkiaan maailman suurimpaan yksittäiseen motocrosskilpailuun odotetaan useampaa kymmentätuhatta katsojaa.

– Olen seurannut televisiosta koripallon ja lentopallon MM-kisoja, joissa on aivan mahtava tunnelma suomalaisfanien ansiosta. Olisi todella hienoa nähdä vastaavaa motocrossin MM-maajoukkuekilpailussa, kun katsomossa olisi runsaasti Suomen fanipaitaa ja lippua, Suomen moottoriliiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen innostaa.

Sinisessä fanipaidassa tuodaan näyttävästi esiin maamme lippu sekä Team Finland -teksti, jonka yhteydessä oleva support-sana viittaa kannatukseen. Myös 27.-28. syyskuuta ajettavan MM-maajoukkuekilpailun järjestämispaikka, Latvian Kegums, on esillä paidassa.

Kegums sijaitsee vain 340 kilometriä Tallinnasta etelään, joten matka Suomesta kilpailupaikalle on lyhyt. MM-maajoukkuekilpailuun odotetaankin useampaa sataa suomalaiskatsojaa, esimerkiksi pelkästään Turusta on lähdössä 70 fania kahden yhteismatkan voimin.

Suomen maajoukkueen fanipaidan myyntihinta on 20 euroa ja paitaa on saatavilla kokoina XS-XXL.

Fanipaita on ostettavissa moottoriliiton toimistolta Helsingistä, ja paita tulee piakkoin myyntiin myös liiton nettisivuille www.moottoriliitto.fi. Sivuille päivitetään myös paitojen myyntipaikkoja.

Paitaa myyvät myös seuraavat moottoripyöräliikkeet:
– Team Örthén, Vantaa
– Supermoto Center, Masala (Kirkkonummi)
– Motokeidas, Tampere
– Ykkös-mp, Järvenpää (ensi viikolla)

Lisäksi paidan voi ostaa viikonloppuna Raumalla ajettavassa motocrossin MX-liigan päätösosakilpailussa liigan promoottori Marko Vihriältä. Paidat ovat myynnissä myös MX1- ja MX2-luokkien SM-sarjojen päätösosakilpailussa Heinolassa 13.-14.9. sekä SM-kerhojoukkuekilpailussa Honkajoella 20.-21.9.
 

Samanlaisia ​​uutisia

Viimeisin numero