Konnevesi vei jääradan Suomen mestaruuden

Konnevesi isännöi tänään kauden ainoaa SM-jääradan joukkuekilpailua hieman tahmaisella alulla. Kun eilinen jääradan henkilökohtainen SM-kisa sujui ilman minkäänlaisia ongelmia, muodostui tämänpäiväisestä joukkueSM-osakilpailun startista varsin haastava. Ensimmäinen JR Lites -luokan lähtö jouduttiin uusimaan heti alkuunsa, kun Seinäjoen Moottorikerhon Mikko Koskinen loukkasi olkapäänsä kaaduttuaan ensimmäisessä kurvissa. Uusintalähdön vei huikealla ylivoimalla Konneveden Moottorikerho / UA:n Erkki Silvasti. Toiseksi ajoi Saarijärven Vertti Takala ja kolmanneksi sijoittui Kouvolan MC:tä edustanut Aslan Hasan.

Myös JR Open -luokan ensimmäinen lähtö jouduttiin keskeyttämään, kun Kouvolan MC:n Sami Salstola ja Konneveden Arttu Karhunen kolaroivat. Rytäkässä nastarengas teki pahannäköistä jälkeä Salstolan kylkeen ja hänet kuljetettiin Jyväskylän keskussairaalaan. Uusintalähdön voitti Konneveden Moottorikerho / UA:n Kari Vehniäinen, toiseksi sijoittui Saarijärven Jani Kinnunen ja kolmanneksi Seinäjoen väreissä edustanut Herman Kenkkilä.

Viivästysten takia kilpailun kierrosmäärä laskettiin kahden ensimmäisen erän jälkeen seitsemästä kuuteen.

JR Open 2 -luokassa molemmat lähdöt tultiin maaliin samassa järjestyksessä: Seinäjoen Moottorikerhon Henri Ahlbom, Konneveden Ari Borovkoff ja Kouvolan MC:n Juho-Antti Johansson. JR Lites luokan toisessa lähdössä hallitsi niin ikään Erkki Silvasti, jonka perässä ruutulipun ylittivät Kuopion Peetu Aalto ja Konneveden nuori lupaus Tino Kapanen.

JR Open -luokan toisessa lähdössä kärkikaksikko Kari Vehniäisen takana oli sama, tosin tällä kertaa Herman Kenkkilä kuittasi Jani Kinnusen.

50-vuotisjuhlaansa tänä vuonna viettävä Konneveden Moottorikerho / UA sai siis oivan päätöksen menestyksekkäälle viikonlopulleen. Ennakkosuosikkina kisaan startannut kotijoukkue ei pettänyt, vaan kuittasi mestaruuden ylivoimaisesti ykkösjoukkueensa kokoonpanolla Kari Vehniäinen, Erkki Silvasti, Ari Borockoff. Toiseksi sijoittui Seinäjoen Moottorikerhon 1. joukkue ja kolmanneksi Saarijärven Moottoripyöräurheilijoiden 1. joukkue.

– Kyllä tyytyväinen saa kilpailuun olla. Tietysti alussa moottoriurheilu näytti ikävämmän puolensa onnettomuuksien myötä, mutta onneksi pahimmilta kolhuilta vältyttiin. Kilpailusijoitusten kannalta juhlavuotemme ei olisi voinut paremmin alkaa, kilpailunjohtaja Pasi Manninen kommentoi.

Eilen neljä erää voittanut Kari Vehniäinen oli luonnollisesti myös tyytyväinen täydelliseen viikonloppuun.

– Kyllä totta kai saa iloinen olla näin hienosta viikonlopusta. Vaikeampaa tänään oli kuitenkin kuin eilen. Huomasi, että kädet alkoivat väsyä, mutta kaiken kaikkiaan hieno suoritus koko joukkueelta ja upeaa, että meiltä alkaa tulla myös uusia nopeita kuljettajia.

Kerhojoukkueiden SM-kilpailu 6.3.2016, Konnevesi:
Konneveden Moottorikerhon 1. joukkue 6
Seinäjoen Moottorikerhon 1. joukkue 15
Saarijärven Moottoripyöräurheilijat 1. joukkue 16
Kuopion Moottorikerho 21
Konneveden Moottorikerhon 2. joukkue 30
Saarijärven Moottoripyöräurheilijat 2. joukkue 36
Saarijärven Moottoripyöräurheilijat 4. joukkue 38
Saarijärven Moottoripyöräurheilijat 3. joukkue 47
Kouvolan MC 14
Leppävirta Racing Ream 25
Varkaus Racing Team joukkue 38
Jämsän Seudun Moottorikerho 46
Konneveden Moottorikerhon 3. joukkue 30
Seinäjoen Moottorikerhon 2. joukkue 32
Ylä-Savon Moottorikerhon 27
 
JR Lites Lähtö 1
1 Erkki Silvasti 00:08:32.099 KonnMK/UA 1 KTM
2 Vertti Takala +4.708 SaarMpu 1 Kawasaki
3 Aslan Hasan +15.375 KMC Honda

JR Lites Lähtö 2
1 Erkki Silvasti 00:07:20.995 KonnMK/UA 1 KTM
2 Peetu Aalto +11.100 KMK KTM
3 Tino Kapanen +11.565 KonnMK/UA 2 KTM

JR Open Lähtö 1
1 Kari Vehniäinen 00:07:14.618 KonnMK/UA 1 KTM
2 Jani Kinnunen +1.258 SaarMpu 1 KTM
3 Herman Kenkkilä +2.310 SeMK1 Honda

JR Open Lähtö 2
1 Kari Vehniäinen 00:07:04.139 KonnMK/UA 1 KTM
2 Herman Kenkkilä +0.808 SeMK1 Honda
3 Jani Kinnunen +2.374 SaarMpu 1 KTM

JR Open 2 Lähtö 1
1 Henri Ahlbom 00:07:08.776 SeMK1 KTM
2 Ari Borovkoff +1.654 KonnMK/UA 1 KTM
3 Juho-Antti Johansson +3.284 KMC Yamaha

JR Open 2 Lähtö 2
1 Henri Ahlbom 00:07:14.011 SeMK1 KTM
2 Ari Borovkoff +0.271 KonnMK/UA 1 KTM
3 Juho-Antti Johansson +1.689 KMC Yamaha

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Uusin numero