Kokenut Tarkkalala tarjosi isot kehut Jämsän SuperEndurolle

Jämsän seudun moottorikerho järjesti ensimmäistä kertaa Suomessa niin sanotulla superenduro-formaatilla kilpailun, jossa tuhannen euron voittopotista kilpaili 25 kuljettajaa. Karsintaerissä nopeinta vauhtia pitivät Eero Remes, Jari Mattila ja Marko Tarkkala.

– Karsintaerässä sain hyvän startin. Ajoin kaksi ensimmäistä kierrosta tarkasti ja kun eroa takana tuleviin näytti oleva riittävästi, ajoin varmistellen maaliin. Pyrin myös säästelemään käsiäni, jotka lyövät aina jumiin tällaisesta, Tarkkala kuvaa alkuerä suoritustaan.

Semifinaalissa Tarkkala sai todella huonon lähdön jääden ryhmänsä viimeiseksi. Lyhyellä ja kapealla kilpailuradalla ei ollut montaa ohituspaikkaa, mutta tarkalla ajolla loppilaisen onnistui nousta semifinaalieränsä kolmanneksi ja varmistaa täten finaalipaikkansa.

Illan huipennuksena ajettuun finaalilähtöön tiensä selvittivät Tarkkalan lisäksi Remes, Seistola, Petteri Silvan, Kimmo Hurri, Aleksi Jukola, Jari Mattila, Mika Tamminen, Lauri Pohjonen ja Matias Savo.

Hyvän startin ottanut Remes johti finaalierää lähdöstä maaliin Seistolan seuratessa toiseksi. Tarkkalan tie kolmanneksi oli monta mutkaa pidempi.

– Starttini epäonnistui semifinaalin tavoin täydellisesti. Jäin koko porukan viimeiseksi. Onneksi finaalissa ajettiin kymmenen kierrosta alkuerien kuuden sijaan, joten ehdin nousta kymmenenneltä sijalta kolmanneksi. Koska rata oli suhteellisen lyhyt ja kapea, ohitusmahdollisuuksia oli käytännössä vain etusuoran tukeilla. Valitettavasti näin huonolla startilla minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia haastaa Eeroa (Remes) ja Mattia (Seistola), Tarkkala harmittelee.

Kilpailua isännöinyt Jämsän seudun moottorikerho ansaitsi kaikki saamansa kiitokset.

– Kilpailu oli todella hienosti järjestetty, kilpailualue oli toimiva ja kaikessa oli ajateltu sekä kuljettajien että yleisön viihtyvyyttä. Tämänkaltaisia kilpailuja soisin nähtävän useamminkin Suomessa, sillä juuri tämänkaltaista treeniä nuoret suomalaiskuljettajat tarvitsevat. Alkuerissä kaikkien ajo oli vielä epävarmaa ja tuli virheitä, mutta finaalia kohden kuljettajien itsevarmuus lisääntyi ja tukinylitykset alkoivat jo sujua hienosti, Tarkkala kehuu.

SuperEnduro, Jämsä. Finaali:
 1. Eero Remes, TM
 2. Matti Seistola, Husqvarna
 3. Marko Tarkkala, Honda
 4. Jari Mattila, Honda
 5. Aleksi Jukola, KTM
 6. Petteri Silvan, Beta
 7. Mika Tamminen, Husaberg
 8. Lauri Pohjonen, KTM
 9. Kimmo Hurri, Husaberg
10. Matias Savo, Kawasaki