Kivenkova kisakuski Kallio kakkosriviin MM-avauksessa – raju kaatuminen päätti aika-ajon

Maailmanmestaruuden tavoitteekseen asettanut Kallio piiskasi Marc VDS-tiimin Kalex-pyöränsä mainioon vauhtiin lauantain aika-ajossa.

Hän kiersi 5,4 kilometrin mittaisen aavikkoradan parhaimmillaan ajassa 2.00,621, joka riitti kuudenteen sijaan.

Kallion aika-ajo päättyi kuitenkin rajuun kaatumiseen aivan session lopulla.

Sandro Cortese oli kaatunut hetkeä aiemmin ja hänen pyöränsä kaarsi hiekalta ilman kuljettajaa takaisin radalle. Kallio tuli ja törmäsi Cortesen Kalex-pyörään.

Kallion tiimistä pikapuoliin tärskyn jälkeen kantautuneiden huojentavien tietojen mukaan valkeakoskelaiskuljettaja selvisi hurjasta voltistaan onneksi kuitenkin lähinnä säikähdyksellä.

Paalupaikalle tuulisessa illassa pauhasi Kallion tiimikaveri ja rataennätyksen ajalla 2.00,081 rikkonut Esteve Rabat. Kallio jäi kärjestä 0,540 sekuntia.

Paareilla hiekoilta siirretty Cortese sijoittui kaatumisestaan huolimatta toiseksi vain 20 tuhannesosaa Rabatista. Takaaki Nakagami kiirehti kolmanneksi ja eturiviin 0,370 sekuntia pohjista.

Nakagamin ja Kallion väliin tuloslistalla kiilasivat Thomas Lüthi Suterilla ja Alex Lowes Speed Up-pyörällä.

Losail, Qatar.
Moto2-luokan 1/18 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:

  1. Esteve Rabat Espanja, Marc VDS Racing Team, Kalex 2.00,081    
  2. Sandro Cortese Saksa, Dynavolt Intact GP, Kalex + 0,020
  3. Takaaki Nakagami Japani, IDEMITSU Honda Team Asia, Kalex + 0,370
  4. Thomas Luthi Sveitsi, Interwetten Paddock Moto2, Suter + 0,378
  5. Sam Lowes Iso-Britannia, Speed Up, Speed Up + 0,466
  6. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 0,540
  7. Xavier Simeon Belgia, Federal Oil Gresini Moto2, Suter + 0,615
  8. Alex de Angelis San Marino, Tasca Racing Moto2, Suter + 0,683
  9. Johann Zarco Ranska, AirAsia Caterham, Caterham Suter + 0,725
10. Simone Corsi Italia, NGM Forward Racing, Forward KLX + 0,750
11. Dominique Aegerter Sveitsi, Technomag carXpert, Suter + 0,829
12. Mattia Pasini Italia, NGM Forward Racing, Forward KLX + 0,833
13. Marcel Schrotter Saksa, Tech 3, Tech 3 + 0,923
14. Maverick Vinales Espanja, Pons HP 40, Kalex + 0,951
15. Jonas Folger Saksa, AGR Team, Kalex + 0,964

Täydelliset tulokset:
http://resources.motogp.com/files/results/2014/QAT/Moto2/QP/Classification.pdf?v1_cbedd75a

* Qatarin GP:n aikataulu sunnuntaina:
15.50-16.10, Moto3-luokka warm up
16.25-16.45, Moto2-luokka warm up
17.00-17.20, MotoGP-luokka warm up
18.00, Moto3-luokka 1/18 MM-osakilpailu
19.20, Moto2-luokka 1/18 MM-osakilpailu
21.00, MotoGP-luokka 1/18 MM-osakilpailu
 

Uusin numero