Kisakuumetta nostattanut Kullas hienosti yhdeksäs Hyvinkään MM-kenraalissa Kegumsissa

– Erittäin, erittäin positiivinen viikonvaihde kaiken kaikkiaan. Harjoituksissa kahdeksas, aika-ajossa pitkästä aikaa kymmenen sakissa, karsintaerässä 11:s, warm up’issa viides ja kisassa nämä sijoitukset (13 ja 11) perusvedolla.

– Nyt harjoitellaan hyvin ja tehdään alkavalla viikolla kaikki mahdollinen ja mahdollisimman oikein, jotta olen Hyvinkäällä täydessä terässä. Kyllä, podium on mahdollista Hyvinkäällä, mutta silloin kaikkien palasten on tosiaankin loksahdettava kohdalleen, kertoi tyytyväinen Kullas.

”Ajo oli todella hyvää ja
suunta on ehdottomasti oikea”

Kullas ajoi sunnuntain ensimmäisessä erässä siis 13:nneksi.

Kauden 11. MM-osakilpailun avauserän vei näytöstyyliin nimiinsä sarjaa johtava hollantilainen KTM-kuljettaja Jeffrey Herlings 40,392 sekunnin erolla samalla pyörämerkillä kilpailevaan espanjalaiseen Jose Butroniin.

Kullaksen eroksi kärkeen kirjattiin 1.24,597.

– Ajo oli todella hyvää ja suunta on ehdottomasti oikea, mutta erän puolivälin paikkeilla oikea käsi puutui siksi pahoin, että kuusi kaveria meni siinä vaiheessa auttamattomasti ohi. Mahikset ilman tätä olisi ollut kahdeksanteen sijaan, mutta turha näitä on jossitella, totesi Kullas.

Vahva nousu
toisessa erässä

Alkukauden Hondalla kilpaillut ja kaksi viimeistä osakilpailua KTM:llä ajanut Kullas paineli lupaavan nousujohteista tahtia Kegumsin jälkimmäisessä erässä päätyen sijalle 11 ja sivuten kauden parastaan. Kegumsin hiekalta 18 MM-pistettä poiminut Kullas on ajanut tällä kaudella neljä kertaa erässä 11:nnneksi.

Herlings jatkoi siitä, mihin hän ensimmäisessä erässä jäi: ykkösenä ruutulipulle ja jo kauden 20. erävoitto tyylikkäästi plakkariin.

Herlings peittosi toisessa erässä vuorostaan ranskalaisen tiimikaverinsa Jordi Tixierin vakuuttavasti 50,418 sekunnilla.

Kullas saavutti maalin 1.48,880 ylivoimaisen Herlingsin takana. Kullaksella jäi seitsemänteen sijaan matkaa enää 13 sekuntia, joten hyvältä vaikuttaa kotikisaa silmälläpitäen.

– Lähtöni oli avauserää huonompi ja aikaa tuhraantui ohitettavien kanssa. Pystyin kuitenkin hyvään nousuun erityisesti lopussa ja hieman paremmalla startilla tuo seitsemäs sija olisi saattanut olla hyvinkin haarukassa.

Hallitsevalla mestarille Herlingisillä on koossa Hyvinkäälle tultaessa muhkeat 542 pistettä. Kakkosena oleva Tixier tulee jo 139 pistettä Herlingstä.

Kullaksen 124 pistettä oikeuttavat sijaan 15. Kullas ei ajanut Meksikon osakilpailua Beto Carrerossa.


Kegums, Latvia.
Motocrossin MX1- ja MX2-luokkien 11/17 MM-osakilpailu.
MX2, erä 1:

1. Jeffrey Herlings Hollanti, KTM 39.23,741
2. Jose Butron Espanja, KTM + 40,392
3. Glenn Coldenhoff Hollanti, KTM + 44,150
4. Jordi Tixier Ranska, KTM + 48,004
5. Jake Nicholls Iso-Britannia, KTM + 53,224
6. Christophe Charlier Ranska, Yamaha + 54,812
…13. Harri Kullas Suomi, KTM + 1.24,597

Erä 2:
1. Herlings 39.29,424
2. Tixier + 50,418
3. Butron + 57,147
4. Petar Petrov Bulgaria, Yamaha + 1.03,053
5. Romain Febvre Ranska, KTM + 1.07,640
6. Dylan Ferrandis Ranska, Kawasaki + 1.21,923
…11. Kullas + 1.48,880

GP-pisteet:
1. Herlings 50
2. Butron 42
3. Tixier 40
4. Petrov 31
5. Fevbvre 30
6. Ferrandis 29
…9. Kullas 18

MM-pistetilanne:
1. Herlings 542
2. Tixier 403
3. Butron 351
4. Charlier 322
5. Glenn Coldenhof Hollanti, KTM 304
6. Dean Ferris Australia, Yamaha 273
…15. Kullas 124

MX1-luokka, erä 1:
1. Ken de Dycker Belgia, KTM 39.15,569
2. Antonio Cairoli Italia, KTM + 7,750
3. Clement Desalle Belgia, Suzuki + 12,832
4. Jeremy van Horebeek Belgia, Kawasaki + 25,821
5. Gautier Paulin Ranska, Kawasaki + 32,184
6. Kevin Strijbos Belgia, Suzuki + 34,058
…22. Santtu Tiainen Suomi, Honda + 1 kierros
…23. Ludde Söderberg Suomi, Honda + 1 kierros

Erä 2:
1. Cairoli 39.33.938
2. De Dycker + 5,408
3. Desalle + 9,753
4. Paulin + 12,063
5. Van Horebeek + 14,796
6. Tommy Searle Iso-Britannia, Kawasaki + 24,
…22. Söderberg + 1 kierros
Tiainen, keskeytys.

GP-pisteet:
1. Cairoli 47
2. De Dycker 47
3. Desalle 40
4. Paulin 34
5. Van Horebeek 34
6. Searle 29

MM-pistetilanne:
1. Cairoli 514
2. Paulin 432
3. Desalle 414
4. De Dycker 406
5. Strijbos 327
6. Searle 318
…30. Tiainen 12

Täydelliset tulokset:
http://www.motocrossmx1.com/reslists.aspx?ct=1&c=7

Seuraava osakilpailu: 13.-14. heinäkuuta Hyvinkää, Suomi.
 

Uusin numero