Kisainsinööri Galbusera: ”Valentino Rossi ei ollut viime kaudella oma rento itsensä, hänen ajatuksensa harhailivat”

Yamaha-kuski Valentino Rossi ei ollut viime MotoGP-kaudella oma rento itsensä, Rossin kisainsinööri Silvano Galbusera kertoo.

Galbuseran mukaan vuoden 2015 tapahtumat vaivasivat viime vuonna Rossia, joka ajautui katkeraan riitaan Marc Marquezin kanssa. Rossi ja Marquez törmäsivät Sepangissa 2015.

Galbusera sanoo Gazzetta dello Sport -lehdelle, että Rossi on taas täynnä virtaa ja valmis ensi kauteen, mutta 2016 oli erilainen italialaiselle mestarille.    

“2016 hänen ajatuksena harhailivat.  Hän ei ollut yhtä rento kuin normaalisti”, Galbusera kertoo.

“Hän tiesi, että hänen pitää olla varovainen, sillä jokainen pienikin törmäys tai vastakkainasettelu Marquezin kanssa laajentuisi suuremmaksi jupakaksi, eikä siihen oikein ollut varaa.”

Galbuseran mukaan tulevalla kaudella Rossi on taas oma itsensä.

“Hän palaa mielessään vain yksi tavoite, kaikki pitää voittaa. Se on kova tavoite, ja kaudesta tulee rankka.”

Galbuseran mielestä tärkein ja vaikein voitettava on juuri hallitseva mestari Marquez, joka on Hondallaan entistäkin parempi.

“Honda/Marquez-paketti on kaikista vaarallisin vastustaja.”

Galbusera ei usko Rossin entisen tallikaverin Jorge Lorenzon taistelevan Ducatilla mestaruudesta.

”Mutta hän voi voittaa joitain kisoja.”

Uusin numero