Kirsi Kainulainen tyytyväinen testeihin: ”Kaikki on mennyt yli odotusten”

Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan maailmanmestaruuden Pekka Päivärinnan purkkiorjana voittanut Kirsi Kainulainen tulee kisaamaan tällä kaudella hollantilaisen Oosterveen Racing Teamin väreissä OW Cup -sarjan 600cc NK Super Cup -luokassa. Kilpailut järjestetään Hollannissa, Belgiassa, Saksassa ja Ranskassa.

”Maanantaina tulin tänne Valenciaan treenileirille uuden tiimini kanssa. Takana on nyt kolme intensiivistä testipäivää”, Kainulainen kertoo.

”Olen odottanut tätä koko talven ja oli ilo lähteä työskentelemään, kun ammatti-ihmiset on tehneet kaiken mahdollisen minun eteeni, muusta ajaminen ei ole kiinni kuin itsestäni.”

Uusi pyörä tuntui heti ensimmäisissä testeissä hyvältä ja Kainulainen odottaakin innolla 15. huhtikuuta Hollannin Assenista alkavaa kautta.

”Kaikki on mennyt hyvin ja jopa yli odotusten. Tiimi on erittäin ammattimainen ja he ovat saaneet pyörää koko ajan paremmaksi. Kierrosajat ovat parantuneet täällä hyvin.”

”Olen myös tyytyväinen, kun tänä talvena pääsin taas ajamaan jäärataa ja ennen Espanjaan lähtöä tuli ajettua vielä treeniä Varkaudessa. Melkein joka viikonloppu on tullut ajettua helmikuun alusta. Luulen, että siitä on ollut jonkinmoista apua siihen, ettei ihan kylmiltään tarvitse pyörän selkään hypätä, kun RR:n kisakausi alkaa.”

Koska kyseessä on uusi tiimi ja uusi luokka, ei Kainulainen ole asettanut itselleen vielä tulostavoitteita.

”Taso tulee olemaan kova, kun olen katsellut vanhoja tuloksia ja poiminut nimiä listoilta, niin kyllä siellä joka sijasta saa ajaa tosissaan. Jännittää aika lailla tällä hetkellä, mutta ei se näissä hommissa ikinä pahasta ole.”
 

Uusin numero