Kirsi Kainulainen Superbiken CEV-sarjan Jerezin osakilpailuun

Sivuvaunuluokassa yhdessä Pekka Päivärinnan kanssa maailmanmestaruuden voittaneella Kirsi Kainulaisella on halu jatkaa ”kesken jäänyttä” soolouraansa ratamoottoripyöräilyssä. Motomarketin Kawasakilla ajetut Alastaron testit syyskuun puolivälissä antoivat startin tälle comebackille ja nopeaan tahtiin saatiin asiat siihen malliin, että Kainulainen tulee osallistumaan viimeiseen CEV- sarja osakilpailuun lokakuun lopussa Jerezin upealla radalla.

Eeki Kuparisen viimevuotinen Kawasaki ZX10R on viimeistelty Kirsi Kainulaiselle tulevaa koitosta varten. Kainulaisen kierrosajat Alastarosta kertoivat, että isompi pyörä ei tuntunut lainkaan vieraalta.

“Kun Kirsi ilmaisi mielenkiintonsa ajaa Superbike-luokassa ja ulkomailla meidän tiimissämme, tartuimme tilaisuuteen, kun Eekin viimevuotinen pyörä oli vapaana”, kertoo Motomarket Racingin nokkamies Esko Kuparinen.

”Olemme erittäin innostuneita tulevasta koitoksesta ja Kirsin tapa tehdä työtä testin ja kilpailun eteen ovat vakuuttaneet meidät. Odotamme erittäin mielenkiintoista ja hyvää kilpailua”, jatkaa Kuparinen.

Kainulainen pitää Jerezin osakilpailua lähinnä kokeiluna tulevaa kautta varten.

“Osallistuminen Jerezin CEV-osakilpailuun antaa suuntaa sille, olisiko se ensi kaudeksi minulle oikea sarja ja oikea luokka”, miettii Kainulainen.

Hän painottaa paloa riittäneen aina sekä purkkiorjan että soolokuskin tehtäviin, vaikka ne poikkeavatkin täysin toisistaan.

“Nyt alkaa olla se viimeinen aika kokeilla kansainvälistä uraa soololuokassa, ennen kuin kiikkutuoli kutsuu. Suomessakin riittäisi ihan täysin vastusta minulle Superbikessa, mutta jotenkin sitä on halu näyttää nimenomaan itselleen ja kokeilla mihin rahkeet riittää isommilla radoilla”, summaa Kainulainen.

Jerezin kilpailuun hän ei aseta tulostavoitteita, vaan tavoitteena on ajaa puhdas kilpailu omalla tasolla ja nähdä mihin se asettuu Superbike-luokassa.

”Tiimi on tehnyt kotitehtäviä myös kesätauon aikana, Alastaron SM-kilpailuun tehdyt runkomuutokset, moottoriohjauksen säädöt ovat tuoneet huomattavasti lisätehoa ja näin saatu pyörästä paljon ”ajettavampi”, toteaa Esko Kuparinen lopuksi Jerezin kisan lähtökohdista.

(Teksti: Motomarket Racing Tiedotus)

Uusin numero