Kirjaa nimesi Toukokuun ajon historiaan

Toukokuun ajon pitkän historian aikana kisan voittoon on ajanut iso joukko Suomen ja maailmankin huipputason kuljettajia. Toukokuun ajon voittajiin kuuluu myös viime vuonna menehtynyt endurolegenda Mika Ahola. Kilpailun pääyhteistyökumppani Motopalvelu Niemitalon tiimissä ajava Joni Kaivolainen tavoittelee Toukokuun ajon voittoa Mika Ahola rahaston stipendikuljettajana.

Kuka kisan voiton vie tänä vuonna, ja millaista historiaa kisan voittajasta ja osallistujista kirjoitetaan tulevaisuudessa, jää nähtäväksi. Oman nimensä Toukokuun ajon historiaan voi kirjoittaa ilmoittautumalla kisaan 17.5. klo 23:59 mennessä. Jälki-ilmoittautuneita ei kisaan oteta. Linkki ilmoittautumiseen kilpailun sivuilla smlenduro.fi/toukokuunajo

Kilpailun reitti pitää sisällään hyvin vaihtelevia maastokokeita. Tarjolla on kaikkea vauhdikkaasta crossi-tyyppisestä pätkästä, pelto-osuuksiin, hitaampaan perinteiseen suomienduroon ja metsäkoneuriin.

Jo ennen ensimmäistä maastokoetta päästään maastosiirtymälle. Toiselle pätkälle siirrytään pitkälti maastossa. Viime vuonna vaikeimmaksi koettu maastokoe ajetaan tänä vuonna väljempään tahtiin maastosiirtymäksi helpotettuna. Reitin loppupuolella saadaan huilata tiesiirtymillä.

Maastokokeita on kolme ja ne ajetaan kahteen kertaan. Kilpailukeskus ja paikallaan pysyvä huolto ovat tänäkin vuonna Porlammin koululla. Ympäristösyistä ja varikon rajallisten tilojen vuoksi suositellaan kimppakyytejä. Ajo-ohjeet kilpailun sivuilla.

Lisätietoa, mm. laajempi reittikuvaus, ajo-ohjeet sekä linkki ilmoittautumiseen löytyy kilpailun sivustolta smlenduro.fi/toukokuunajo

50-vuotisjuhliaan viettävä Orimattilan Moottorikerho toivottaa kaikki tervetulleiksi 25.5. ajettavaan 48. Toukokuun ajoon.