”King of The Ring” MotoGP:n paalupaikalle Saksassa

Kuninkuusluokan MM-sarjaa 18 osakilpailun mittaisen kauden puoliväliin tultaessa johtava Hondan Marquez hoiti paalupaikan nimiinsä numeroin 1.21,160.

Hektisessä aika-ajossa Marquezille yllättäen kovimman vastuksen tarjosi pohjista 0,412 sekuntia jäänyt Ducatin Avintia-tiimin Hector Barbera. Eturivin lähtöpaikka on Barberalla uran ensimmäinen MotoGP-luokassa.

Eturivin täydentää Yamahan Valentino Rossi, jonka Marquez peittosi 0,506 sekunnilla.

– Olen tavallaan onnekas, että saavutin eturivin paikan, sillä juutuin lopussa pahasti ruuhkaan. Vauhdillisesti minulla olisi ollut mahdollisuudet toiseen sijaan, mutta kolmospaikkakin on ihan ok, vahvisti Rossi.

Marquez tietää ja tuntee, että nimenomaan Rossi tulee olemaan hänen kovin haastajansa kisassa.

– Valentino on erittäin lähellä ja hänellä on hyvä vauhti päällä kisarenkailla. Eipä silti, minkäkin olen todella tyytyväinen vauhtiini. Katsotaan nyt, millaiseksi sää sunnuntaina muodostuu, tuumi Marquez.

Rossin tallikaverille, pisteissä toisena olevalla Jorge Lorenzolle päivä oli auringonsäteistä huolimatta sysimusta perjantain tavoin. Lorenzo jätettiin aika-ajossa tylysti 11:nneksi 0,928 sekuntia pohjista.

Harjoituksissa vasta sijalle 15 päätynyt Lorenzo joutui hakemaan vauhtia hitaammasta aika-ajoryhmästä. Hän kaatui siinä sessiossa ja koki saman kohtalon toistamiseen aika-ajo 2:ssa.

– Itseluottamus tähän rataan on täysin kateissa, myönsi Lorenzo kypärä kallellaan.

Uusin numero