Helsingin messukeskuksessa MP 12 -moottoripyöränäyttelyn yhteydessä ajettava kansainvälinen kilpailu toimii tiimin valmistautumisena motocrossin MM-sarjaan, ja Ferrisille kyseessä on ensimmäinen kilpailu Suomessa.
– Jo pelkästään tämänlaisen kisan järjestäminen Helsingissä kuulostaa todella hienolta. On myös hyvä päästä ajamaan kisaa jo talvella ja Suomessa. Uskon, että kisasta tulee kovatasoinen ja katsojilla riittää nähtävää, Santtu Tiainen kertoo.
– Olen ollut muutaman kerran ajamassa uuden tiimitoverini, Ferrisin, kanssa ja hänen menonsa on vaikuttanut hyvältä. Hän tulee varmasti olemaan kova nimi ensi vuoden MM-sarjassa. Katsotaan sitten Helsingissä paikan päällä, miten meidän keskinäinen kamppailumme menee. Hölmöilyyn ei ole varaa, koska motocrossin MM-sarja on vasta edessä. Mutta varmistelemaan en silti lähde, ja enköhän minä ole hänen edellään kisassa.
Ice1Racing-tiimin juniorikuljettajat Teemu Lehtinen sekä Niko Koskela ovat myös mukana kilpailussa.
Helsingissä nähdään lisäksi suomalaiset Toni Eriksson ja Ludde Söderberg, jotka edustivat vielä menneellä kaudella Ice1Racing-tiimiä ja olivat tiimin ensimmäiset MM-sarjojen kuljettajat. Ensi kaudella kumpikaan ei jatka tiimissä. Eriksson on siirtynyt KTM:n Suomen maahantuojan KTM Motorsport Finland -tiimiin, jossa hän voitti MX1-luokan Suomen mestaruuden vuonna 2010. Söderberg voitti KTM-tiimissä MX2-luokan Suomen mestaruuden samana vuonna, mutta hänen ensi kauden tiiminsä sekä pyörämerkkinsä on vielä avoinna.