“Kimi on motivoitunut tehdäkseen Ice1-tiimistä yhä paremman”

Räikkönen on tunnetusti vaativa mies.

Kari Tiaisen paikan vahvasti uusiutuneen Ice1Racingin tallipäällikkönä viime vuoden loppupuolella oman aktiiviuransa jälkeen ottanut Antti Pyrhönen ei taatusti pääse helpolla nykyisessäkään toimessaan.

Pyrhönen ei tunnetusti kuitenkaan kaihda kovimpiakaan haasteita. Intohimoisesti motocrossia rakastava Hyvinkään mies elää urallaan toista unelmaansa ja on valmis vastaamaan MX1-luokan MM-sarjassa odottaviin haasteisiin.

– Kimi on erittäin kiinnostunut motocrossista ja todellakin motivoitunut tekemään tästä tiimistään yhä paremman, painottaa Pyrhönen redbull.com-sivustolla.

Käytännön toiminnan kehittymisen seuranta on sen mukaista. Pyrhönen on supliikkimies, mutta sitä on toki Räikkönenkin. Tekstiä tulee vähemmän, mutta tarvittaessa sitäkin painavampana.

– Kimi on tietenkin kiireinen oman työnsä kanssa, joten hänellä ei riitä aikaa olla päivittäin tekemisessä tämän tiimin kanssa. Olemme kuitenkin tiiviisti yhteydessä puhelimella ja sähköpostien välityksellä kaikesta siitä, mitä Ice1Racingissa tapahtuu, toteaa Pyrhönen.

”Koko talvi töitä tauotta”

Ranskalaista Xavier Boogia ja portugalilaista Rui Goncalvesia KTM-pyörillä ajattavan Ice1Racingin oli määrä jatkaa Italian Mantovassa kisatasolla käynnistynyttä valmistautumista MM-sarjaan viime viikonloppuna Hawkstone Parkin radalla Englannissa. Tuo suunnitelma kuitenkin sananmukaisesti vesittyi kisan peruuntuessa.

Tänä viikonvaihteena vuorossa on sitten Ranska ja Valence, jonne tiimi siirtyi Belgian puolelta. Qatarin Losailissa starttaavan MM-kauden alkuun on enää kaksi viikkoa.

– Käynnistimme marraskuussa työt uusien kuljettajiemme ja pyöriemme kanssa. MM-kausi alkaa tänä vuonna totuttua aiemmin, joten lähdimme liikkeelle niin ajoissa kuin vain mahdollista. Aikaa ei ollut hukattavissa. Olemme painaneet töitä koko talven käytännössä tauotta ja kaikki on sujunut hyvin, vakuuttaa Pyrhönen.

– Molemmat kuljettajat ovat löytäneet paikkansa tiimistämme. He ovat tehneet mielestäni äärimmäisen hyvää työtä. Rui’lla on lisäksi entuudestaan kokemusta KTM-pyörästä, mutta tiimi on ollut hänellekin tietysti täysin uusi tuttavuus, jatkaa Pyrhönen.

Pyrhönen tietää, että kuljettajakaksikosta löytyy se potentiaali, jolla tiimin omistaja saadaan pidettyä tyytyväisenä.

– Kilpailu MX1-luokassa on todella kovaa. Siellä on monia tasoltaan toisiinsa verrattavissa olevia tiimejä ja kuljettajia. Crossi tällä tasolla on myös eräänlaista riskibisnestä: voit saavuttaa hyvän tuloksen tai palata tyhjin käsin kotiin. Tässä mielessä ensi kaudelle on vaikea asettaa yksiselitteistä tavoitetta. Pääasia on saada koko tiimi toimimaan saumattomasti ja hakea sitä kautta parhaita mahdollisia tuloksia, linjaa Pyrhönen.

Motocrossin MX1- ja MX2-luokkien starttilistat Qatarin Losailissa 2. maaliskuuta ajettavassa 1/18 MM-osakilpailussa:
MX1

7 Jonathan Barragan (E – STR KTM)
9 Ken De Dycker (B – Red Bull KTM)
11 Sebastien Pourcel (F – JK SKS Gebben Yamaha)
12 Max Nagl (D – Honda World)
19 David Philippaerts (I – Gariboldi Honda)
21 Gautier Paulin (F – KRT Kawasaki)
22 Kevin Strijbos (B – Rockstar Suzuki)
24 Shaun Simpson (GB – Ricci TM)
25 Clement Desalle (B – Rockstar Suzuki)
34 Joel Roelants (B – Monster Rinaldi Yamaha)
39 Davide Guarneri (I – Marchetti KTM)
40 Tanel Leok (EST – Route77energy MVR-D Honda)
51 Jens Getteman (B – LS Honda)
61 Herjan Brakke (NL – JK SKS Gebben Yamaha)
85 Jason Dougan (GB – Route77energy MVR-D Honda)
89 Jeremy Van Horebeek (B – KRT Kawasaki)
91 Matiss Karro (LV – STR KTM)
95 Augusts Justs (LV – Elksni Honda)
100 Tommy Searle (GB – CLS Monster Pro Circuit Kawasaki)
103 Kenny Van Dueren (B – Scott KTM)
121 Xavier Boog (F – ICE1 KTM)
183 Steven Frossard (F – Monster Rinaldi Yamaha)
222 Toni Cairoli (I – Red Bull KTM)
777 Evgeny Bobryshev (RUS – Honda World)
999 Rui Goncalves (P – ICE1 KTM)

MX2
14 Max Anstie (GB – Rockstar Suzuki)
15 Viacheslav Golovkin (RUS – Riga Kawasaki)
17 Jose Antonio Butron (E – Silver Action KTM)
20 James Dunn (GB – HM Plant KTM)
23 Christophe Charlier (F – Monster Rinaldi Yamaha)
33 Julien Lieber (B – Rockstar Suzuki)
44 Elliott Banks-Browne (GB – HM Plant KTM)
45 Jake Nicholls (GB – Wilvo JM Nestaan KTM)
59 Alexandr Tonkov (RUS – Esta Honda)
71 Christopher Valente (CH – KTM)
76 Pascal Rauchenecker (A – Standing Construct KTM)
84 Jeffrey Herlings (NL – Red Bull KTM)
111 Dean Ferris (AUS – Monster Dixon Yamaha)
112 Even Heibye (N – Scott KTM)
114 Livia Lancelot (F – Rockstar Bud Kawasaki)
119 Mel Pocock (GB – Monster Dixon Yamaha)
122 Dylan Ferrandis (F – Rockstar Bud Kawasaki)
128 Ivo Monticelli (I – Ricci TM)
136 Stefan Kjer Olsen (DK – J-Tech Esta Honda)
141 Maxime Desprey (F – Monster Dixon Yamaha)
151 Harri Kullas (SF – Gariboldi Honda)
152 Petar Petrov (BG – Kemea Reytec Yamaha)
195 Roberts Justs (LV – Elksni Honda)
200 Arnaud Tonus (CH – CLS Monster Pro Circuit Kawasaki)
259 Glenn Coldenhoff (NL – Standing Construct KTM)
262 Giacomo Del Segato (I – Marchetti KTM)
300 Alessandro Lupino (I – CLS Monster Pro Circuit Kawasaki)
461 Romain Febvre (F – Wilvo JM Nestaan KTM)
495 Mathias Plessers (B – Elksni Honda)
711 James Cottrell (GB – Route77energy MVR-D Honda)
737 Valentin Teillet (F – Rockstar Bud Kawasaki)
911 Jordi Tixier (F – Red Bull KTM)
922 Kevin Fors (B – Kemea Reytec Yamaha)

* Kuvat: Ice1Racing

Uusin numero