Kilpailu Dakar-rallin kärjessä jatkuu tiukkana

Dakar-rallin viides päivä vei kuljettajat kivisestä maastosta hiekalle. Kuva: DPPI Media.

Ricky Brabec jatkaa Dakar-rallin kärjessä viiden ajopäivän jälkeen, mutta Toby Price nousi hyvän päivätuloksen ansiosta toiselle sijalle.

Dakarin viidentenä ajopäivänä kilpailijat taittoivat 564 kilometrin matkan al-Ulasta Ha’iliin. Erikoiskoekilometrejä reitistä oli 353, joista pääosalla oli kilpailun kivikkoisen alun jälkeen yhä tutummaksi tulevaa hiekkaa.

Päivän nopein oli KTM-kuljettaja Toby Price perässään Husqvarna-kaksikko Pablo Quintanilla ja Andrew Short. Kilpailua edellisen päivän jälkeen johtanut Ricky Brabec sijoittui neljänneksi.

– Päivä oli oikein hyvä. Puristin kovaa alusta asti ja sain kiinni Honda-kuljettajat. Ryhmässä ajaminen oli aika hauskaa, mutta he ovat kuitenkin kilpailijoita, ja minun on yritettävä pysyä heidän edellään, Price kertoi.

Päivän epäonninen oli Sam Sunderland, joka kaatui pätkän puolivälissä rajusti joutuen keskeyttämään. Tutkimuksissa havaittiin, että onnettomuudessa Sunderlandilta oli murtunut viisi selkänikamaa ja lapaluu.

Brabec säilytti johtopaikkansa viidennen päivän jälkeen, mutta Price nousi kokonaistilanteessa toiselle sijalle. Erot ovat yhä pieniä; kuudennella sijalla oleva Matthias Walkner on vain vajaat 31 minuuttia kärkeä perässä ja tunnin sisään mahtuu 11 kuljettajaa.

Kuudentena ajopäivänä yhteensä 830-kilometrinen reitti vie kilpailijat Ha’ilista Riyadhiin, jossa pidetään päivän tauko.

Dakar-rallin moottoripyöräluokan tilanne viiden ajopäivän jälkeen:

  1. Ricky Brabec, Honda
  2. Toby Price, KTM
  3. Kevin Benavides, Honda
  4. Pablo Quintanilla, Husqvarna
  5. Jose Ignacio Cornejo Florimo, Honda
  6. Matthias Walkner, KTM
  7. Joan Barreda Bort, Honda
  8. Luciano Benavides, KTM
  9. Skyler Howes, Husqvarna
  10. Stefan Svitko, KTM

Uusin numero