Kenny Koskiselle jälleen kehitysaskel Aragonissa

Kallio Racing Junior tiimin kilpailukausi 2019 jatkui viime viikonloppuna, kun Espanjan mestaruussarjan SuperSport-luokan kisat ajettiin Espanjan Aragónissa. Säiden puolesta kisaviikonloppu meni vaihtelevissa olosuhteissa, välillä ukkosti ja välillä oli hellettä jopa 40 astetta. Kallio Racing Junior tiimin kuljettaja, 15-vuotias Kenny Koskinen sai kuitenkin otettua taas yhden askeleen eteenpäin ja kohti kärkijoukkoja. Kenny myös paransi omaa kierrosaikaansa läpi koko kisaviikonlopun.

Perjantain harjoituksia oli ajettuna vasta neljä kierrosta, kun ukkosmyräkkä pakotti keskeyttämään. Näin ollen lauantain aika-ajoihin jäi monta uutta asiaa testattavaksi. Ensimmäinen aika-ajo ei mennyt ihan nappiin, mutta toisessa aika-ajossa onnistuttiin paremmin. 

Kilpailuja ajettiin kaksi, sekä lauantaina että sunnuntaina. Ensimmäisessä kisassa Kenny sai hyvän startin, mutta takana ajanut kuski sai Kennyn ajautumaan ulos radalta. Kenny pystyi kuitenkin jatkamaan kisaa ja sai kilpailun loppupuolella nostettua hyvin sijoituksia ollen kilpailussa 18.

Sunnuntaina toiseen kisaan lähdettäessä tuntuma oli hyvä mukavasti sujuneen warm upin jälkeen.

Kenny Koskinen:

”Sunnuntain kisassa otin huonon lähdön ja putosin muutaman sijoituksen alaspäin, mutta jo toisella kierroksella ohitin monta kuskia ja pääsin taas ryhmään ajamaan. Lopussa en pystynyt haastamaan edellä olevia, mutta vauhtini oli kovempi kuin mitä aika-ajoissa tai lauantain kilpailussa. Nyt on paljon aikaa harjoitella syyskuun kisoja varten.”

Vesa Kallio:

”Kenny ajoi hyvän ja ehjän viikonlopun Aragónissa. Vauhti kasvoi viikonlopun edetessä ja pistesijat häämöttävät koko ajan lähempänä. On hienoa nähdä, että vaikka tämä oppimisprojekti on vielä ihan alussa, niin Kenny on hyvin sitoutunut siihen ja innokas oppimaan. Sitä myötä tuloksetkin tulevat sieltä sitten pikkuhiljaa, kun maltetaan edetä askel kerrallaan. Tämä on pitkäjänteistä työtä ja muutokset eivät tapahdu hetkessä.”

Sunnuntain kisassa Kenny Koskinen ajoi sijalle 19. Seuraava kilpailu ajetaan 31.8 – 1.9.2019 Espanjan Albacetessa.

Uusin numero