Kawasaki tyrmää MotoGP-paluun: aivan liian kallista

Kawasaki keskittyy jatkossakin Superbiken MM-sarjaan, jossa se saavutti päättyneellä kaudella maailmanmestaruuden Jonathan Rean ajamana. Rean tallikaveri Tom Sykes puolestaan huuhtoi kultaa kaudella 2013.

– En voi kuvitella Kawasakin palaavan ainakaan lähitulevaisuudessa MotoGP-luokkaan. Kustannukset olisivat kohtuuttomat, sanoo japanilaisvalmistajan Superbike-pomo Ichiro Yoda.

Kawasakin tehdastiimi oli mukana MotoGP-luokassa kaudet 2003-2008, kunnes se vetäytyi suosiolla syrjään maailmanlaajuisen talouskurimuksen seurauksena.

Kawasakin MotoGP-raunioille rakennettiin Hayate Racing-tiimi Marco Melandri kuljettajanaan. Hayaten taru jäi vain kauden 2009 mittaiseksi.

Yoda myöntää kiertelemättä ja kaartelematta, että Kawasakilta ei löydy ainakaan tähän paikkaan riittävästi ruutia MotoGP-tiimin edellyttämiin investointeihin.

Yodan mukaan myös MotoGP-luokan nykyiset tekniset säännöt puhuvat sen puolesta, että Kawasakin kannattaa keskittyä jatkossakin Superbikeen.

– Jos päättäisimme palata, niin meidän olisi muutettava monia asioita ja se ei ole sen arvoista. MotoGP-luokan säännöt ovat erittäin tiukkoja.

– Toisaalta tietenkin jos Dorna päättäisi muuttaa filosofiaansa suomalla vapaammat säännöt, niin kenties me voisimmekin palata MotoGP-luokkaan, heittää Yoda tietäen tämän olevan pelkkää toiveajattelua.

Uusin numero