Kawasaki ER-6n

Kolmannen sukupolven ER-6n koeajettiin aurinkoisen Portugalin mutkaisilla teillä. Kawasakin esittelemän mallin aiempia versioita on myyty yli 60 000 kappaletta ja ER-6 on ollut viisi vuotta peräkkäin Euroopan myydyin malli. Kawasaki onkin rohkaistunut siitä ja toteaa, että pyörä oli tarkoitukseensa täydellinen ja muodonmuutos olisi ollut tarpeeton. Kuluttajien mielipiteitä ja näkemyksiä on kuitenkin kuunneltu. Ohjaustankoa on levennetty kaksi senttimetriä, jalkatappeja siirretty molemmilta puolilta 5 senttimetriä sisäänpäin ja pyörä on saanut uuden ja paksumman, kaksiosaisen satulan. Lisäyksiä ovat myös mittaristoon ilmestynyt ajotietokone sekä kytkin- ja jarrukahvojen pikasäätö.
Päivitetyn Kawasakin pakoputket on yhdistetty väliputkella tehokäyrän epätasaisuuksien poistamiseksi ja kaikkien katteiden ja tankin ulkonäkö on muutettu terävämmäksi.

Pyörä on ensivaikutelmaltaan erittäin kapea ja se kääntyy kevyesti. Parkkipaikalta u-käännöksellä lähtiessä pyörä kääntyy kuin ajatuksen voimalla. Vaikka etujättöä on suurennettu, on pyörän ohjaaminen helpottunut.
Uusi runko ja svingi ovat muuttaneet ulkonäköä merkittävästi ja ajaessa pyörä tuntuu jäykemmältä ja täsmällisemmältä. Jäykemmän rungon vastapainoksi ER-6n-pyörän jousitusta on pehmennetty ajomukavuuden parantamiseksi. Kovempaa ajettaessa ei ainakaan synny negatiivista vaikutelmaa. Uuden rungon myötä edellisen mallin hermostunut keinuminen nopeilla ja mutkaisilla teillä on poistunut. Jousitus on hyvä ja se häivyttää epätasaisuudet, mutta reagoi kuitenkin tarpeeksi nopeasti kovemmassa vauhdissa.

ER-6n tankin etuosan alla olevan airboxin ilmanotto on muutettu avoimemmaksi, jotta moottorin hengitys helpottuisi. Uudistus on myös tuonut moottoriin upeat imuäänet korkeiden kierrosten äänimaailmaa piristämään.
Uusi, ohjaustangon päällä sijaitseva mittaristo on tyylikäs ja helppolukuinen. Siitä löytyy digitaalinen nopeusmittari ja valkoinen, analoginen kierrosmittari. Ajotietokone näyttää sekä hetkellisen että keskimääräisen polttoaineenkulutuksen, jäljellä olevan ajomatkan ja siinä on myös taloudellisen ajon mittari. Kawasaki on panostanut siihen, että kolmannen sukupolven er-6n olisi tyylikkäämpi, modernimpi, hauskempi ja helpompi ajaa. Kaikissa näissä onkin onnistuttu hyvin.

Kaupunkiajossa pyörä on tasapainoinen, sulava ja se on helppo ajettava. Kapeampi runko, jossa jalkatapit ovat lähempänä toisiaan kuin edeltäjässään, saa mallin tuntumaan kapealta ja kompaktilta. Hieman löysä ja ryhditön kytkin on kuitenkin tunnokas kaupungissa autojen välissä hiipiessä. Moottori vastaa kiltisti ja miellyttävän pienillä kierroksillä, minkä ansiosta ajaminen on harmonista ja teho välittyy tasaisesti kautta rekisterin suosikkitiellä kaasuteltaessa.
ER-6n on helppo ajaa tuntumatta kuitenkaan tylsältä, vaikka sitä ajaisikin kokenut kuski. Toisin sanottuna myös kokeneella ja reippaasti ajavalla kuskilla, on taatusti kivaa tämän Kawasakin satulassa.
Mutkaisilla teillä ER-6n on helppo ajaa ja anteeksiantava. Jopa ajolinjan korjaus kesken mutkaa, mikä on haastavaa monessa muussa mallissa, onnistuu ilman suurempia murheita. Juuri tämä ominaisuus loi luottamusta ja turvallisuuden tunnetta entuudestaan tuntemattomilla portugalilaisilla maanteillä. Vaikka sokeat mutkat seuraavat toisiaan, saa linjan sopeutettua ongelmitta.

Jarruja ei ole juurikaan uudistettu, mutta ne toimivat kevyesti ja tuntuvat hyviltä, eivätkä ne väsy katuajossa. abs-jarruilla varustettu malli ei ollut vielä tuotannossa koeajon aikana, mutta Kawasakin mukaan ABS:ää on kehitetty. Sen reagointi on nopeampaa ja uusi edistyksellinen prosessori antaa paremman jarrutuskyvyn. ABS-jarrut nostanevat pyörän hintaa jonkin verran.
ER-6n on loistava aloittelijan pyörä, mutta samaan aikaan se auttaa kehittymään kuskina. Vaikka kilometrejä olisikin jo alla, ei siihen silti tarvitse pettyä. Suorituskyky on riittävä ja er-6n on taloudellisessa mielessä järkipyörä edullisine vakuutusmaksuineen ja mataline ostohintoineen. Kun tähän vielä yhdistää helppokäyttöisyyden, hyvät työmatkaominaisuudet ja hauskanpitomahdollisuudet, on ER-6n takuulla myyntimenestys. 

(Teksti: Matti Tepsa, julkaistu Biken numerossa 1.12)

Uusin numero