Katso kuvagalleria – tässä on Repsol Hondan MotoGP-pyörä 2019

Ulkoisesti pyörä ei kovin paljon viimevuotisesta muutu. Marc Marquez hehkutti tiimiä julkistamistilaisuudessa – kuten tapoihin kuuluu.

”On suuri etuoikeus kuulua osana Repsol Hondan perheeseen. Kun olin pikkupoika ja katselin kilpailuja TV:stä kotisohvalta, halusin aina pukea päälleni joskus juuri nämä Hondan värit. Oli iso kunnia, kun aloitin yhteistyön Repsolin kanssa ja sain heidän tukensa Espanjan mestaruussarjassa sekä myöhemmin MM-sarjassa. Ja nyt olen täällä auttamassa heitä saavuttamaan yhä lisää titteleitä ja tekemään historiaa. Se tekee minut todella iloiseksi”, Marquez hehkutti.

”Minulta on usein kysytty, aionko vaihtaa tiimiä. Miksi vaihtaisin, kun saan olla osa tätä fantastista joukkoa? Tämä on minulle kuin perhe. Toivon, että taas kauden 2019 jälkeen pääsemme juhlimaan yhdessä jotakin hienoa.”

Uusi tulokas Jorge Lorenzo myöntää, että Honda on hyvin erilainen kuin hänen edellinen työnantajansa Ducati – ja pelkästään positiivisessa mielessä.

”Repsol Honda on aivan eri tasolla kuin muut monessakin mielessä. Näin sen jo Valencian testeissä, missä ympärilläni oli tosi paljon ihmisiä työskentelemässä ja kuuntelemassa, mitä mieltä minä olen. On jokaisen kuljettajan unelma olla juuri tässä tiimissä. Olen aina erittäin vaativa itseäni kohtaan ja haluan maksaa Hondalle takaisin sen, että he osoittivat luottamusta minua kohtaan. Pidän pyörästä todella paljon, se kääntyy hyvin ja tottelee hienosti”, juuri ranneleikkauksessa käynyt Lorenzo sanoi.

Leikkaus onnistui hyvin, joten hän toipunee kauden avaukseen Qatariin maaliskuussa.

”Kauden ensimmäinen tavoitteeni on toipua 100-prosenttiseen kuntoon. Sitten tulen antamaan kaikkeni ja todistamaan yhdessä Marcin kanssa, että me todellakin olemme se Dream Team, mistä moni on puhunut”, Lorenzo kaavaili.
 

Uusin numero