Kätensä murtanut Franco Morbidelli uskoo palavansa jo Saksassa ensi viikonloppuna

Kämmen ei Morbidellin onneksi vaatinut leikkausta, joten ensi kaudeksi Petronas-Yamahalle huhuttu italialainen toivoo pystyvänsä ajamaan jo ensi viikonloppuna Saksan Sachsenringillä.

Jos Morbidelli ei pysty ajamaan kilpailua, Marc VDS ilmoittaa korvaajan torstaina.

”Käsi on parantunut aika hyvin, joten lähden kyllä mukaan Saksaan”, Morbidelli kertoo.

”Lääkärit tekevät tarkistuksia torstaina ja silloin selviää, pääsenkö mukaan kilpailuun. Olisi hieno päästä ajamaan, koska viime vuonna voitin Moto2:ssa juuri Sachsenringillä ja nousin MM-sarjan johtoon, täältä on tosi hyviä muistoja”, Morbidelli sanoo.

Morbidelli käy tällä hetkellä tiukkaa kilpailua vuoden tulokkaan tittelistä, hän on kaksi pistettä edellä Yamaha Tech 3:n Hafizh Syahrinia.
 

Uusin numero