Katalonian GP:n varikolla jupistaan Hondan ja Crutchlowin ympärillä – Ajolla suunnitelmia myös SM-sarjaan

Edellinen, Mugellon radalla ajettu Italian osakilpailu tapaili Marquezin osalta upeasti kulkeneen alkukauden jälkeen katastrofia neljän enemmän tai vähemmän kovan kaadon jäljiltä.

Nuorukaisen harjoitusaika jäi tämän vuoksi kortille ja sydämistynyt Pedrosa on antanut ymmärtää, että naapurissa hyödynnettiin surutta hänen dataansa.

Jorge Lorenzo on hänkin osallistunut vilungisti kyseiseen keskusteluun palauttamalla paikoittain mieliin hänen ja Valentino Rossin silloisen varikkoseinän edellisellä yhteisellä Yamaha-sopimuskaudella.

Marquez tosin kiistää jyrkästi, että hänen tekninen henkilökuntansa olisi kopioinut Pedrosan säätöjä tai että sitä tehtäisiin jatkossakaan.

– Teen vertailua datan osalta Daniin jokaisen harjoituksen jälkeen, jotta tiedän, missä paikoissa hän on mahdollisesti paljonkin minua nopeampi. Mutta säätöjen osalta dataa ei silmäillä, sillä meillä on niin paljon erilainen ajotyyli, painottaa Marquez.

– Kokeilin talvitestikaudella Sepangissa ja Jerezissä hänen pyöränsä säätöjä, mutta en pystynyt ajamaan niillä lainkaan haluamallani tavalla. Joskus vertaan dataa esimerksi Stonerin (Casey) viime vuotisiin varsinkin perjantaipäivien osalta, mutta jo tuntuvasti vähemmän lauantaisin ja kisapäivänä sunnuntaina, jatkaa Marquez.

Marquez haluaa pisteen omalta osaltaan keskusteluun, mutta jupina epäilemättä jatkuu. Jos ei muuten, niin ainakin median taholta. Näin se näissä kekkereissä menee.

Crutchlowin jyrähdys sai
Yamahan varpailleen

Marquezin ei tarvitse taistella työpaikkansa puolesta kuten Crutchlowin.

Yamahan satelliittitiimissä kilpailevan miehen sopimus umpeutuu tämän kauden jälkeen ja hänen tilalleen ollaan kovaa kyytiä tuomassa Moto2-luokan harjoituksia perjantaina Montmelon radalla hallinnutta, jo esisopimuksen omaavaa Pol Espargaroa.

Yamahan ja Cruthlowin tilannetta rauhoiteltiin tosin tuntuvasti Italian GP:n jälkeen yhteisen pöydän ääressä. Nyt vaikuttaa vahvasti siltä, että jatkoa on luvassa ja maanantaina ensimmäiset testinsä Euroopassa ajava Suzuki saa jäädä nuolemaan näppejään nopean britin osalta.

Crutchlow ei ole luonnollisestikaan antanut vastauksia, eikä oikastaan tarjonnut  viitteitäkään tulevaisuudestaan Barcelonassa.

Ei ole tosin tarvinnutkaan, sillä hän teki asian varsin selväksi jo ennen Mugellon kriisikokousta.

– Se on sitten moro, jos hän (Espargaro) tulee Tech3-tiimiin Yamahan tehdassopimuksella, jyrähti Crutchlow.

Crutclowin jatkopahvin puolesta puhuu myös Herve Poncharalin johtaman satelliittitiimin pääyhteistyökumppani Monster. Sen suunnaltu on vakuuteltu, että Crutchlowilla on heidän osaltaan 200 prosentin tuki puolellaan.

Tilanteen Yamahalla tavallaan helpommaksi tekisi se, jos Rossi päättäisi poistua takavasemmalle jo ennen sopimuskauden päättymistä, eli tämän vuoden jälkeen. Perjantain treenien ykkössija ei tosin ainakaan antanut pienintäkään viitettä Rossin mahdollisesta aikaisemmasta ”eläköitymisestä”.

Testejä ”siellä sun täällä”

Paluuta MotoGP-luokkaan Rossin asiainhoitajain Davide Brivion johdolla tekevä Suzuki saa pettyä odotuksissaan ainakin maanantain osalta Montmelossa.

Suzuki toivoi pääsevänsä samaan aikaan testibaanalle Yamahan ja Hondan tehdastiimien kanssa. Se ei kuitenkaan toteudu kuin vasta myöhemmin ensi viikolla Aragonin radalla.

Yamahan ja Hondan tehdastiimit ovat päättäneet karistaa Montmelon pölyt jaloistaan heti kisan jälkeen. Molemmat tiimit testaavat tiistaina ja keskiviikkona Alcanizissa.

Tämä merkitsee sitä, että Suzukille tason mittareiksi Montmelon testeihin jäävätkin vain Ducatin tehdastalli, sekä CRT-tiimit.

No, niissäkin on tässä vaiheessa haastetta takuuvarmasti ihan riittämiin.

Niklas Ajo tulossa SM:ään

Tänä viikonvaihteena ajetaan kovaa ja näyttävästi Barcelonan lisäksi muuallakin.

Kotimainen SM-kausi jatkuu Alastaron radalla, jossa kamppaillaan myös PM-pisteistä.

Alastaron jälkeen kauden kolmas osakilpailu ajoittuu kesäkuun viimeisenä viikonvaihteena Kemoraan ja jatkoa seuraa 20.-21. heinäkuuta Botniaringin uusitulla baanalla Pohjanmaalla.

Botniaringilla on näillä näkymin mukana myös Niklas Ajo KTM:n Moto3-luokan tehdaspyörällään.

Hieno homma!
 

Samanlaisia ​​uutisia

Viimeisin numero