Kässäri piti Mikkelissä

MX2-luokan toinen SM-osakilpailu sujui täsmälleen käsikirjoituksen mukaan. Eero Remes vei ja muut vikisi. Tuusulan moottorikerhon enduroässä voitti molemmat erät näytöstyyliin.

Kilpailu sujui suunnilleen näin. Esimerkkinä ensimmäinen erä. Ensin tuli maaliin Remes, sitten käytiin kahvilla ja maaliin tuli erän kakkonen Toni Eriksson. Sitten juotiin taas kahvit ja maaliin solui erän kolmonen Ludde Söderberg. Ludden jälkeen oli oltava hereillä, sillä konkari Jukka Pirisen jälkeen ajettiin kilpaa.

Toinen erä oli suunnilleen samallainen, paitsi se keskeytettiin kun Ludde Söderberg heläytti katolleen maalisuoralla kolmisen kierrosta ennen ruutulippua. Erän järjestykseen se ei tehnyt muuta kuin sen, että kärkikaksikon jälkeen jokainen petrasi pykälällä.

Tietenkin kärkikolmikon erottuminen näinkin selvästi kertoo ennen kaikkea siitä, että Suomen motocrossissa on menossa sukupolven vaihdos. Vuoden 2006 Suomen mestari Eero Remes on oman koulunsa käynyt ja meno maistuu. Mikkelin kisan kakkonen Toni Eriksson on kärkkynyt kärkisijoja muutamia vuosia ja on nyt kypsymässä kärkivauhtiin. Kerhokaveri, hivenen kokemattomampi Ludde Söderberg tekee takana omaa nousuaan kohti kärkeä. Parhaat vuotensa nähnyt Jukka Pirinen sinnittelee kärkikolmikon takana karkuun nuoriso-osastoa. Vielä menestyksellä, mutta…

Tämän kärkinelikon takana väijyy tukku nuorukaisia, jotka ajavat ensimmäisiä kausiaan aikuisten joukossa. Eeli Takatalo, Iiro Laitinen, Marko Jumppanen ja Miika Oinonen muodostavat sen ryhmän joka kiilaa SM-osakilpailuissa reippaasti kympin sakkiin ja hyvällä startilla sekä nappiajolla palkinnoille.

Mikkelissä vastikään pahasta, krooniseksi kehittyneestä poskiontelotulehduksesta toipunut salolainen Hondapilotti Eeli Takatalo oli kahdesti seitsemäs, Kotaria kyytivä Iiro Laitinen viides ja kuudes, Hondalla ajava Jumppanen yhdeksäs ja viides ja KTM:n tuusulalaisajaja Miika Oinonen viides ja yhdeksäs.

Sitten on vielä kaverit, jotka ajavat MXJ-luokan Suomen Cup pisteistä, eivätkä ole isojen joukossa sotkemassa järjestystä, -vielä. Mikkelissä junnuluokan ykköseksi kaasutteli Yamahaa puikottava Atte Jousi. Tämänvuotisia MXJ-luokan kisoja hidalgon lailla hallinnut nuorukainen kellotti aika-ajossa kierrosajan, jolla olisi sijoittunut SM-luokassa kolmoseksi. Ensimmäisessä erässä Jousen ajama paras kierrosaika olisi oikeuttanut isojen erässä neljänneksi. Joten, kun Jousi katsotaan kelvolliseksi A-luokkaan on haastajia yksi enemmän.

Onkin mielenkiintoista nähdä, mikä on tulosluettelo kun viimeinen MX2-luokan SM-osakilpailu pärähtää käyntiin Tampereen Kaanaassa syyskuun alussa.