Kärhän lenkki lähestyy

Kiintoisin taistelu tullaan käymään V40-luokan veteraanicupin mestaruudesta. Ennen Mäntsälässä ajettavaa neljättä ja viimeistä osakilpailua johdossa on Tuusulan Moottorikerhon 42-vuotias Sami Salonen.

– Ihan satavarmaa on, että jos Jämsän Janne Suominen on mukana, olen altavastaaja. Ja jos sade kastelee maaston, olen ihan k—ssa, Salonen naurahtaa.

Salosen johtopisteet ovat 47. Kakkospaikkaa jakavat Suominen ja Keravan Motoristiseuran Sasu Enjala 45 pisteellä. Mitalista taistelee myös 42 pisteessä oleva Vantaan Moottorikerhon Tom Nordman.

Veteraanicupia Salonen ajaa nyt ensimmäistä kauttaan.

– Työesteet ovat haitanneet harjoittelua viimeiset 6-7 vuotta siinä määrin, ettei ole ollut paljon mieltä lähteä kisaamaan. Olen ajanut vain valikoituja kisoja A- ja B-luokissa.

Janne Suomisella
tilillä yksi nollakisa

Salosella on kauden aiemmista cupin kisoista sijat 5, 1 ja 5.

44-vuotias Suominen avasi kauden voitolla ja oli kolmannessa toinen.

– Janne antoi tasoitusta, kun tekoi jalkaansa Lahdessa ja toinen kisa jäi häneltä kokonaan väliin. Tosiasia on, että vauhdillisesti olemme eri tasolla. Viime SM-osakilpailussa Jämsässä Suominen oli luokassaan (A2) peräti viides ja yleiskilpailussakin 15.

– Kun olemme olleet samalla viivalla, olen körötellyt kaukana perässä, Salonen naurahtaa. Edellisessä vetcupin kisassa jäin 50 minuutin kisassa liki neljän minuutin päähän.

Tuo Pohjanmaalla ajettu kisa antoikin osviittaa. Toinen Jämsän kv. menestystä omaava kuljettaja Petteri Silvan jätti Suomistakin 1,5 minuuttia, Nordmania neljä, Enjalaa 4,5 ja Salosta 5 minuuttia.

Nelinkertainen maailmanmestari Silvan, 41, on ajanut vain yhden cupin kilpailun. 45-vuotiaalla Enjalalla puolestaan on V40-luokasta kolme viime kaudelta mitali kutakin väriä.

Aina voi sattua jotakin…

Mutta Salonenkin tietää, ettei koskaan ei voi tietää mitä etevämmällekin kaverille voi sattua.

– Voi mennä ketjuohjain tai jotain, Salonen maalailee hymyssä suin.

Salonen arvelee, etteivät Mäntsälän maastot päästä kilpailijoita helpolla.

– Jos pätkät ovat lähimainkaan samanlaisia kuin kymmenen viime vuoden aikana Mäntsälässä, luvassa on maakiveä, irtokiveä, juurakkoa ja metsää. Ei tarvitse kuin vähän vettä, niin onpa liukkautta luvassa.

Salosen mielestä on hyvä, että kilpailijoille tarjotaan vastapainoksi nykysuuntaukselle perinteistä Suomi-enduron maastoa ja vaativuutta. Ei mitään pitkää ja helppoa.

– Kaksi kympin pätkää ja niissä maastoissa. Eipä taida Salosen pojan jalat yltää maahan!

– Seinäjoella edellisessä cupin kisassa maasto oli märkää. Toivottavasti ei nyt, sillä märässä en ole oikein omalla mukavuusalueellani, Salonen naurahtaa, mutta lupaa antaa kaikkensa. Vähintään.

Töttermanin
kolmas jo varma

V50-luokassa mestaruus on ratkennut jo ennen Mäntsälää. Helsingin Moottorikerhon Kaj Tötterman on voittanut kaikki kauden kolme aiempaa osakilpailua ja ottaa kolmannen mestaruuden putkeen. Muista mitaleista tappelevat lähinnä Tapio Koivusaari, Hannu Kormano ja Karri Tikkanen.

Kärhän lenkin osanottajalista hahmottuu 15. syyskuuta, jolloin ilmoittautuminen sulkeutuu. Kisassa ajetaan kuutta maastokoetta 150 kilometrin kierroksella. Pääluokille tulee kahdeksan maastokoetta.
 

Uusin numero