Karel Abraham epätoivoisena tallipaikkojen huvetessa: ”Haluan pysyä MotoGP:ssä”

Nieton paikan ottaa ensi kaudella SIC Racing, joten Abraham on ilman ajopaikkaa. SIC:in lisäksi ainoat vapaat paikat ovat Avintia Ducatilla ja Marc VDS:llä, mutta jälkimmäisen tiimin jatko MotoGP:ssä on enemmän kuin vaakalaudalla.

“Kaikki lajia seuraavat tietävät, ettei paikkoja juuri ole jäljellä. Minulla on yhdet neuvottelut käynnissä, katsotaan, kuinka käy”, Abraham sanoo.

”Huhujen mukaan Petronas Yamaha olisi jo valinnut kuljettajansa, joten voi olla, ettei se ole mahdollista. Mutta jos mahdollisuus tulee, olemme kärppänä tarttumassa tilaisuuteen”, Abraham sanoo.

Franco Morbidellin melko varma siirto SIC:ille kertoo omaa kieltään Marc VDS:n jatkosta. Jos huhut tiimin kohtalosta pitävät paikkansa, vaihtoehdot vähenevät edelleen.”

28-vuotias tshekki on ajanut MotoGP:ssä vuodesta 2011, tosin 2016 hän piipahti kauden WSBK:ssa. Sinne hän ei haluaisi palata, jos vain MotoGP-paikka löytyy.

”Olen miettinyt Superbikeakin, mutta rehellisesti sanottuna yritän tehdä kaikkeni, etten sinne palaisi, haluan jatkaa MotoGP:ssä. Jos se ei toteudu, vasta sitten on aika miettiä muita vaihtoehtoja. WSBK on hieno sarja ja kuljettajat siellä ovat kivikovia. Mutta jos et pääse Kawasakille, Yamahalle tai Ducatille tehdaskuljettajaksi, on todella hankala menestyä”, Abraham näkee.

Abraham on kertonut saaneensa jo Moto2-tarjouksia, yksi vaihtoehto on myös testikuljettajan työ MotoGP:ssä.

”En edes mieti paluuta Moto2:een tällä hetkellä. Testikuskin hommissa taas ratkaisee se, kuinka paljon testiä pääsisin ajamaan, missä ja millä pyörällä. Ja tietysti ratkaisevaa on sekin, saisinko ajaa villin kortin kilpailuja ja mikä olisi palkkani. Toistaiseksi en ole saanut tarjouksia testikuljettajan paikasta”, Abraham sanoo.
 

Uusin numero