Karel Abraham ehdolla Avintia Ducatille: ”En tiedä kiinnostaako”

Kausi on nyt puolivälissä, eikä ensi kaudelle ole auki enää kuin kaksi kuljettajantuolia. Toinen on Franco Morbidellin tallikaveri SIC Yamahalla ja toinen Simeonin paikan täyttäjä Avintialla.

Avintia ei ole tosin julkistanut vielä yhtään sopimusta, mutta Tito Rabatin jatkoa voidaan jo pitää selvänä. Simeon teki yksivuotisen sopimuksen vuoden optiolla täksi kaudeksi, mutta suoritukset ovat olleet todella heikkoja, pisteitä belgialaisella ei ole ensimmäistäkään. Tallikaveri Rabatilla niitä on 30.

Abraham vahvisti sivustolle neuvottelevansa Avintian kanssa. Hän jää ilman ajopaikkaa, kun nykytiimi Angel Nieto korvataan SIC Yamahalla.

”Teemme koko ajan töitä Avintia-sopimuksen eteen. Olisi mahtavaa jatkaa MotoGP:ssä. Haluan kuitenkin pyörän, jolla voi ajaa kymmenen parhaan joukkoon”, sanoo tällä kadella neljä MM-pistettä kerännyt 28-vuotias Tshekki.

Viime kaudella hän ajoi Asparin Ducati-tiimissä kahdesti kympin sakkiin.

”Tilanne on toki aika monimutkainen, haluaisin ehdottomasti korkeintaan vuoden vanhan pyörän ensi kaudella. Tuskin kellään muulla on ensi vuonna kaksi vuotta vanhaa pyörää, kun Angel Nieto poistuu kuvioista. Jos minulle tarjotaan sellaista, en tiedä kiinnostaako sellainen. Viime vuosi oli hieno, mutta tällä kaudella olemme kärsineet todella paljon ja kaikki ovat hyvin tympääntyneitä tilanteeseen. Asioita ei vain tapahdu.”

Myös Abrahamin tiimikaverin Alvaro Bautistan nimi on mainittu Avintia-spekulaatioissa. Hän on ajanut 40 MM-pistettä enemmän – ja on siksi ehdolla myös SIC Yamahalle.
 

Uusin numero