Kankkunen yllätti Ylitorniossa

Kilpailun voittajaksi ajoi maksimipistein Saksan Stefan Pletschacher, joka on tuttu mies vuosien varrelta maansa MM-ja EM-edustusmiehistössä.

Toiseksi ajoi Pohjois-Karjalan Tomi Tani menetettyään pisteen vain Pletschacherille. Tani antoi vankan näytön vauhdistaan edustustehtäviä ajatellen.

Kolmanneksi ajoi todellinen yllättäjä, eli Pohjois-Karjalan konkari Timo Kankkunen jättäen viime kauden maajoukkuemiehen Janne Vilposen neljänneksi.

Leiri oli onnistunut ja lajivastaava Jouni Seppänen oli syystäkin tyytyväinen.

– Leiri sujui hyvin, positiivinen ja hyvä mieli jäi kaikille osallistuneille. Leirikisaan oli tunkua, joten piti karsintalähtöjä ajaa, jotta saatiin kuudentoista kuljettajan nippu kasaan. Ja ne, jotka eivät kisaan mahtuneet, saivat myös ajaa koko päivän, sillä heille oli tehty jäälle oma rata. Kilpailu sujui kaikkinensa hyvin ja etenkin Kankkusen Timon suoritus sykähdytti, ajoi kyllä hyvin.

– Olosuhteet olivat hyvät, järjestelyt toimivat hienosti. Paljon päästiin ajamaan ja treenaamaan, hyvä kauden aloitus. Suuret kiitokset Ylitornion kunnalle sekä Jarmo Hirvasojalle ja koko talkooporukalle hienosta työstä leirin eteen, jatkaa Seppänen.

* Kuvassa Tomi Tani, joka tarjosi kotimaisen jääspeedway-kauden käynnistäneessä Ylitornion leirikilpailussa vankan näytön vauhdistaan. Kuva: Tomi Nevanperä
 

Uusin numero