Jo aika-ajoissa mentiin lujaa. Vesa Kallio kaasutteli KTM-pyörällään alle rataennätyksen olevia aikoja ja lunasti itselleen paalupaikan sunnuntain kilpailuun. Lauantaina oli tarkoitus ajaa vielä Superpole aika-ajokilpailu, mutta se päätettiin jättää sateen takia ajamatta.
Kisa päästiin ajamaan kuivassa kelissä. Startissa muutaman sijan pudonnut Kallio siirtyi kisan johtopaikalle jo heti alkukierroksilla, mutta menetti johtoasemansa Erkka Korpiaholle kaaduttuaan melkein.
Pitkän, 25 kierroksen mittaisen kisan edetessä kilpailun kärkiryhmän muodostivat Korpiaho, Kallio ja Eeki Kuparinen. Johtoasemasta käytiin tiukkaa taistelua ja Kallio yrittikin useaan kertaan ohittaa edellään ajanutta Korpiahoa siinä onnistumatta. Kokenut Korpiaho peitti ohituspaikat Kalliolta todella hyvin.
Kilpailun ratkaisu jäi viimeiselle kierrokselle, jolla valkeakoskelainen jo kertaalleen pääsi Korpiahon ohi, mutta pienen virheen takia tilanne palautui takaisin ennalleen.
Viimeisen ohitusyrityksen sinnikäs Kallio jätti radan viimeiseen mutkaan ja onnistui ohittamaan kisaan johtaneen Korpiahon sisäkautta kuitaten sillä voittopokaalin ja täydet pisteet itselleen.
– Ohitus meni muuten nappiin, mutta harmillisesti Erkan linja meni sen verran leveäksi, että perässäni ajanut Eeki pääsi samalla kertaa Erkasta ohi ja nappasi itselleen kakkossijan. Jos Erkka olisi ollut toinen, olisin saanut hieman enemmän kurottua Eekin pistejohtoa kiinni, Kallio kertasi.
Kallio on edelleen SM-pisteissä toisena. Sarjaa johtaa Kuparinen 14 pisteen erolla Kallioon.
SM-sarjassa on nyt reilun kuukauden tauko. Seuraava kilpailu kesätauon jälkeen ajetaan Räyskälän lentokenttäradalla 11.-12. elokuuta. Sarjassa on jäljellä vielä kaksi kilpailuviikonloppua ja kolme kisalähtöä.