Kallion tiimipomo Pansera: ”Usko Mikaan ei horju”

– Luotamme Mikaan ja luotamme itseemme, vakuuttaa Pansera.

Kallio käynnisti kauden ajamalla kolmessa ensimmäisessä kisassa kympin sakkiin. Hän nousi tähän mennessä parhaimmillaan neljänneksi Argentiinan Termas de Rio Hondo-radalla.

Kaksi viimeisintä vääntöä Espanjan Jerezissä ja Ranskan Le Mansissa ovat kuitenkin päättyneet keskeytyksiin.

– Teemme Mikan kanssa töitä niin kovaa kuin mahdollista päästäksemme tämän vaikean hetken yli. Ja onnistumme myös siinä, julistaa Pansera.

Kisainssi ihmeissään

Kalex-pyörän vuoden 2015 runko on ollut myrkkyä viime kauden MM-hopeamitalistille.

Kokenut suomalaiskuljettaja ei ole löytänyt missään vaiheessa luottamusta pyörän keulaan ja pelkällä hanskallakaan ei sentään pysty taikomaan mahdottomia korjausliikkeitä tunnetusti huipputasaisessa luokassa.

Näin ei voi jatkua ja Kallio onkin päätöksen tehnyt. Pähkäily pyörän ja osien kanssa saa nyt riittää ja hän palaa seuraavassa osakilpailussa Italian Mugellossa siihen runkoon, jolla taisteltiin viime kaudella kisasta toiseen voitosta.

Jo yli neljännesvuosisadan MotoGP-varikoilla vaikuttanut ja pääosin kuninkuusluokassa häärännyt Kallion espanjalainen kisainsinööri Antonio Jimenez kuittaa suunnitelmat.

On pakkokin, sillä konstit alkavat käydä muuten vähiin. Uusi runko, ei edes jousituksen päivitysosilla, yksinkertaisesti istu Kalliolle ja piste.

Le Mans oli tältä osin Jimenezillekin viimeinen niitti.

– Mika otti kisaan mahtavan startin ja nousi viidenneksi, mutta heti sen jälkeen kierrosajat alkoivat pudota lauantaihin nähden. Yritämme nyt ymmärtää miksi: pyörä ja renkaat olivat samat, samoin lämpötila, mutta emme silti yltäneet vastaaviin tuloksiin.

Pansera vertaa Kallion
tiimikaveria bulldoggiin

Kallion italialainen tiimikaveri Franco Morbidelli päätyi Ranskan GP:ssä viidenneksi.

Mugellossa vajaan kahden viikon kuluttua ajettava kauden kuudes osakilpailu merkitsee paitsi Morbidellille, myös koko tiimille kotikisaa ja odotukset ovat luonnollisesti äärimmäisen korkealla.

– Morbidelli järjesti meille Ranskassa intohimoisen kisan. Hän on kuin buldoggi, joka ei anna koskaan periksi ja jolla on aina oikea asenne. Toivon, että Mugello tarjoaa hänelle tilaisuuden ajaa jälleen yksinumeroisen sijoituksen. Mutta Le Mansia numeroltaan pienemmän, pudottelee Pansera.

Mobidelli on sarjassa viidentenä pistein 54. Kärkipaikkaa pitää hallussaan suomalaistalli Ajo Motorsportin Johann Zarco, jonka plakkarista löytyy 89 pistettä.

Kallion 31 pistettä oikeuttavat yhdensänteen sijaan. Kalliolla oli viime kaudella viiden osakilpailun jälkeen koossa 61 pistettä enemmän.

Mugello merkitsee sarjassa ensimmäisen kolmanneksen umpeutumista.
 

Uusin numero