Kallion tiimipäällikkö kävi hetken jo epätoivon partaalla Qatarissa: ”Sadetta keskellä autiomaata!”

Losailin ratavarikolla tuskailtiin perjantai-iltana sotkua hiekkamyrskyn jäljiltä ja myös Dohan lohkolle varsinkin tähän vuodenaikaan äärimmäisen harvinaista sadetta.

Pisarat olivat harvassa, mutta niitä tuli riittämiin ainakin Mika Kallion murheeksi Moto2-luokan viimeisellä harjoitusjaksolla. Kallion pyörän säätöjä oli muutettu ja siinä mentiin pahasti metsään: Kalexin keula täristi ja vatkasi samaan malliin kuin viime kauden vaikeimpina hetkinä.

Kallio kurvaili nopeasti takaisin varikolle ja pyörä palautettiin entisiin säätöihin, mutta juuri silloin kun suomalainen oli hakemassa uutta rytmiä ajamiseen, niin se tapahtui: 5380 metrin mittainen baana kostui paikoittain samettisateen myötä.

Kalliota ajattavan Marc VDS Racingin monessa liemessä kiehautettu tiimipäällikkö Michael Bartholemy puki siinä vaiheessa koko GP-väen ajatukset hyvinkin osuvasti sanoiksi.

– Sade on ollut lähes jatkuva seuralaisemme testikauden aikana. Mutta kun kilpailemme keskellä autiomaata ja täälläkin sataa, niin onko enää mitään toivoa jäljellä!

– Toivottavasti sää paranee aika-ajoon, koska haluan nähdä molemmat kuljettajani sunnuntain kilpailun eturivissä, Bartholemy viittasi Kallion ohella Scott Reddingin puoleen.

Qatarin GP:n aikataulu lauantaina:
18.00-18.40 Moto3-luokan aika-ajo
18.55-19.40 Moto2-luokan aika-ajo
19.55-20.25 MotoGP-luokan 4. vapaa harjoitus
20.35-20.50 MotoGP-luokan aika-ajo 1
21.00-21.15 MotoGP-luokan aika-ajo 2
21.40-22.00 Moto3-luokan warm up
22.15-22.35 Moto2-luokan warm up

Uusin numero