Abrahamilla, 26, on paljon kokemusta MotoGP-luokasta, jossa hän kilpaili viisi viimeistä vuotta.
Tshekki siirtyi täksi kaudeksi Milwaukee BMW-tiimin väreissä Superbike-luokan MM-sarjaan, jonka pisteissä hän on sijalla 17 kolmen osakilpailuviikonvaihteen jälkeen. Superbiken MM-sarja jatkuu tänä viikonvaihteena Assenin radalla Hollannissa.
– Minulla on jo olemassa päivämäärä KTM-testeille, mutta en voi kertoa sitä. Kaikki tähän liittyvät kysymykset on kohdistettava KTM:lle, toteaa Abraham.
Abraham ei lähde hehkuttamaan sillä ajatuksella, että hän liittyisi Kallion ja kumppaneiden lisäksi siihen kaartiin, joka taistelee KTM:n tehdastiimin ensi kauden toisesta kisakuljettajan paikasta britti Bradley Smithin rinnalla.
Abraham näkee testijakson enemmänkin tilaisuutena päästä takaisin kuninkuusluokan pyörän puikkoihin ja sisälle mielenkiintoiseen projektiin.
– Rakastan ajaa tuollaisia moottoripyöriä. Ne ovat aivan uskomattomia. KTM:llä on meneillään uusi projekti, jonka ennusmerkit viittaavat hyvään tulevaisuuteen MotoGP-luokassa. KTM on valmistajana erittäin vahva ja haluan auttaa heitä tässä projektissa, sekä saada uusia kokemuksia. Lähden ensisijaisesti nauttimaan ajamisesta, muotoilee Abraham.
KTM:n MotoGP-luokan pyörää ovat tähän mennessä Kallion kanssa testanneet saksalainen Alex Hofmann ja ranskalainen Randy de Puniet. Moto2-luokan MM-pisteissä neljäntenä olevalle sveitsiläisille Thomas Lüthille tarjoutuu hänellekin tilaisuus testata KTM-pyörää.