Kallion rinnalla KTM:ää testannut kuski ei siirry suomalaistiimiin

KTM:n MotoGP-luokan pyörää Mika Kallion apuna testannut Lüthi vahvisti tänään Red Bull Ringillä käynnistyvän Itävallan GP-viikonlopun alla, että hän jatkaa uraansa sveitsiläisessä Interwetten Garage Plus-tiimissä.

Lüthia oltiin jo tuomassa kovaa kyytiä myös KTM:n toimesta uuteen suomalaisvetoiseen Moto2-tiimiin, mutta kuljettajan sveitsiläiset taustajoukot eivät halunneet päästää hänestä irti.

KTM:n kauden 2017 Moto2-tiimin toisena varmana kuljettajana voidaan pitää Brad Binderiä. Red Bull KTM Ajo-tiimissä kilpaileva eteläafrikkalainen Binder johtaa Moto3-luokan MM-sarjaa ylivoimaisesti, kun kausi kääntyy tänään jälkimmäiselle puoliskolleen viimeisen, eli kymppimutkan osalta turvallisemmaksi modifioidulla Red Bull Ringillä.

Binderin ensi kauden Moto2-tiimikaveriksi on Lüthin päätöksen jäljiltä vahvimmin tyrkyllä Ajo Motorsportista jo aiemmin tuttu portugalilainen Miguel Oliveira.

Oliveira saavutti viime kaudella Moto3-luokan MM-hopeaa suomalaistallin väreissä. Kilvanajon ohella hammaslääketiedettä opiskeleva Oliveira siirtyi täksi kaudeksi Moto2-luokkaan, jossa hän ajaa Leopard-tiimisssä.

Uusin numero