Kallion pomolle kelpaa vain maailmanmestaruus kaudella 2014

– Kausi 2013 oli meille tähän mennessä menestyksekkäin, mutta odotan jo nyt innolla tulevaa nähtyäni Mikan ja  ”Titon” (Rabat) testaavan vuoden 2014 Kalex-pyörää Jerezissä. Tavoitteemme on selkeä: saavuttaa maailmanmestaruus. Uskon, että meillä on nyt kaksi kuljettajaa, joilla on kummallakin enemmän kuin hyvät mahdollisuudet tehdä se, sanoo Van der Straten.

Viime kaudella Moto2-luokan MM-pronssia poiminut Rabat ylsi Jerezin kaksipäiväisissä testeissä toiseksi ajalla 1.42,286. MM-pisteissä neljänneksi sijoittunut Kallio oli testeissä samalla sijalla lukemin 1.42,776.

– Tämä oli Titolta ensimmäinen testijakso meillä, mutta hän osoitti välittömästi sopeutuvansa uuteen tiimiin. Erittäin vaikuttava debyytti uudella pyörällä, alleviivasi Van der Straten.

”Innostunut Rabat
testaisi pimeässäkin!”

Kallio, 31, ja Rabat, 24, keräsivät Andalusiassa myös tiimipäällikkö Michael Bartholemyn kehut.

– Mika sopeutui nopeasti uuteen Kalex-pyörään, vaikka hänellä olikin hieman teknisiä ongelmia jälkimmäisenä testipäivänä. Myös Tito teki minuun suuren vaikutuksen. Hänen innostuneisuus tarttuu kaikkiin. Tito olisi vieläkin testaamassa tuolla pimeässä, ellei rataa olisi suljettu!, naureskeli Bartholemy.

– Odotan todellakin innolla kautta 2014. Kuljettajillamme on nyt aikaa ladata akkujaan ollakseen valmiina uuteen kauteen, joka käynnistyy helmikuussa ajettavilla testeillä, jatkoi Bartholemy.

MotoGP-luokkaan siirtyneen britti Scott Reddingin suuriin saappaisiin Marc VDS-tiimissä astunut Rabat oli pelkkää hymyä kahden onnistuneen testipäivän jäljiltä.

– Työskentely uuden teknisen ryhmäni ja uuden tiimikaverini Mikan kanssa sujui hienosti. Kommunikoimme jo nyt keskenämme tiiviinä tiiminä. Työt käynnistyivät hyvin, mutta tietenkin jäljellä yhä paljon tehtävää, sillä tavoitteeni kaudella 2014 on taistella jokaisen kilpailun voitosta, julisti Rabat.

* Moto2- ja Moto3-luokkien virallisten (IRTA) talvitestien aikataulu:
11.-13.2. Valencia, Espanja
18.-20.2. Jerez, Espanja
11.-13.3. Jerez, Espanja