Kallion kysyntä kasvaa – Haydenin ranne romuna ja ura vaakalaudalla

Aprilian kilpailutoimenjohtajan Romano Albesianon tiedetään viimeistelevän ensi kauden kuvioita perjantaina ja lauantaina Tshekin GP:n yhteydessä Brnossa.

Kallion palveluista niin ikään kiinnostuneella Aspar-tiimin päälliköllä Jorge Martinezilla on hänelläkin kova hoppu saada ensi kauden kuljettakuvionsa maaliin.

Albesianon ja Martinezin välisessä kilpajuoksussa ensimainitulla on selkeä etu puolellaan. Albesianolla on huomattavasti pitempi kuljettakandiaattien lista hyppysissään ja Kallion nimi löytynee sen kärkipäästä.

Hondan tuotantopyörillä operoivalla Martinezilla on jo plakkarissaan jatkosopimus MotoGP-luokan vuoden 2006 yhdysvaltalaisen maailmanmestarin Nicky Haydenin kanssa, mutta toisaalta japanilaisen, Kallion KTM-tiimikaverina aikoinaan kilpailleen Hiroshi Aoyaman vaisut palvelukset eivät suuremmin enää espanjalaista tallipäällikköä kiinnosta.

Martinezilla sittenkin edessä
kahden kuskin pestaaminen?

Aoyaman paikkaa on pedattu muiden muassa Kalliolle, mutta pahimmassa tapauksessa ja toisaalta tässä mielessä suomalaisittain yhä herkullisemmassa neuvottelutilanteessa Martinez joutuukin hakemaan kahta uutta kuljettajaa ensi kaudeksi.

Haydenin ura on vaarassa loppua tähän kauteen, sillä miehen ranne on siksi heikossa kunnossa.

Haydenin oikeaa rannetta on operoitu jo kahteen otteeseen meneillään olevan kauden aikana. Viimeisessä operaatiossa Kentuckyn karpaasin ranteesta jouduttiin poistamaan kolme pientä luuta.

Hayden oli jo sivussa Indianapolisista, jossa hänet Drive M7 Aspar-tiimin keikkakuljettajana korvasi britti Leon Camier. Sama mies tuuraa Haydenia edelleen ensi viikonvaihteessa Tshekin osakilpailussa Brnossa.

Hayden pyrkii palamaan tositoimiin elokuun viimeisenä viikonvaihteena Britannian GP:n merkeissä Silverstonessa, joka saa väistyä MM-kalenterissa vuoden tai kahden kuluttua Walesin tieltä.

Hayden ja pienimmässä luokassa Ajo Motorsportille mahtitallin maineen jo pari vuotta sitten menettänyt Martinez ovat tietenkin toiveikkaita paluun osalta.

Martinez on tosin myöntänyt, että ilmassa on paljon kysymysmerkkejä ja epätietoisuutta Haydenin todellisesta kunnosta. Ja mikä merkittävintä, myös siitä, pystyykö hän jatkamaan jo vuonna 2003 käynnistynyttä MotoGP-luokan uraansa.

Hayden on kilpaillut kuninkuusluokassa Hondan lisäksi Ducatilla.