Kallion kämmenestä paloi iho ja polvi sai kipeää kaadossa Jerezissä

Jerezissä maanantaista lähtien ja kelillä kuin kelillä seitsemän nopeimman nipussa Marc VDS Racing-tiimin Kalex-pyörällä liikkunut Kallio ehti ajaa keskiviikkona kuivalla radalla vain ensimmäisen harjoituksen.

Toinen harjoitus päättyi jo kakkoskierroksella, kun Kallio kaatui 4,4, kilometrin mittaisen radan toiseksi viimeisessä mutkassa. Rengas menetti pidon, keula lähti alta ja Kalliota vietiin.

Onneksi ei kuitenkaan niin pahasti, etteikö kokenut kuljettaja aio palata radalle, kun viimeinen testipäivä ajetaan torstaina.

Kallio oli omasta puolestaan valmis lähtemään jo keskiviikon viimeisen sessioon, mutta siipeensä saanutta pyörää ei ehditty parsia enää kuntoon. Kallio ehti ajaa kaatumisestaan huolimatta keskiviikon 11. kovimman kierrosajan 1.43,929.

MM-sarja käynnistyy reilun kahden viikon kuluttua Losailin valaistulla radalla Qatarissa. Kalliolla, 30, on edessään kolmas kausi Moto2-luokassa, jonka MM-pisteissä hän sijoittui viime vuonna kuudenneksi.

Jerez, Espanja.
Moto2-luokan 3. testipäivä:

  1. Pol Espargaro Espanja, Tuenti HP 40, Kalex 1.42,636    
  2. Takaaki Nakagami Japani, Italtrans Racing Team, Kalex + 0,467    
  3. Julian Simon Espanja, Italtrans Racing Team, Kalex + 0,552    
  4. Scott Redding Iso-Britannia, Marc VDS Racing Team, Kalex + 0,736    
  5. Nicolas Terol Espanja, Aspar Team, Suter +0,802    
  6. Esteve Rabat Espanja, Tuenti HP 40, Pons Kalex +0,898    
11. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 1,293

Moto2-luokan 3. testipäivän täydelliset tulokset:
http://resources.motogp.com/files/testresults/Moto2_Test2__Jerez_combined_sessions_8.pdf?version=1363799885
 

Uusin numero