Kallion ja Ajon MM-pistekeskiarvot ovat jyrkässä nousukiidossa

Molempien pistekeskiarvot ovat jyrkässä nousukiidossa otettaessa vertailuun viime kauden vastaava ajankohta, eli viisi ensimmäistä osakilpailua.

Moto2-luokassa kilpaileva Kallio on nostanut pistekeskiarvoaan 7,5:stä 11,6:een. Moto3-luokassa lopullista läpimurtoaan puhkovan Ajon vastaavat luvut ovat 0,8/5,2.

”Valhe, emävalhe, tilasto” – näinhän sitä tavataan sanoa muuallakin kuin NHL:ssä, mutta Kallion ja Ajon osalta se ei pidä paikkaansa. Tai tavallaan pitää, mutta päinvastoin. Pienellä jossittelulla molemmilla olisi plakkarissaan ilman epäonnea enemmänkin pisteitä.

Mutta kuten Ajo jo Italian GP:n alla totesi, kysymys on racingista, jossa jossittelulle ei ole sijaa ja jossa menneitä ei saa jäädä märehtimään.

Kallio mitalivauhdissa

Kolmatta kautta belgialaisen Marc VDS Racingin riveissä kilpailevan Kallion tahti on ollut Moto2-luokassa nousujohteinen vuodesta toiseen.

Kallio oli Moto2:n loppupisteissä ensimmäisellä kaudellaan 16:s, viime vuonna kuudes ja meneillään olevalla kaudella jo jaetulla toisella sijalla.

Kallio ajoi viime vuonna Kalex-pyörällään yhteensä 128 pistettä. Nyt niitä on kasassa jo 58, eli 18 enemmän kuin vastaavassa vaiheessa kaudella 2012. Kausi kattaa 17 osakilpailua.

Tänään sateissa Mugellossa testiä ajavan Kallion saldoa rassaa yksi keskeytys, joka osui Espanjan GP:hen Jerezissä.

Moto2-luokassa löytyy Losailin, Austinin, Jerezin, Le Mansin ja Mugellon jäljiltä viisi kuljettajaa, jotka ovat poimineet pisteitä kaikista osakilpailuista.

Tähän ovat yltäneet sarjaa vakuuttavasti jo 43 pisteellä johtava Kallion englantilainen tiimikaveri Scott Redding, sveitsiläinen Dominique Aegerter, Ajo Motorsportin riveistä takavuosilta tuttu ranskalainen Johann Zarco, Kallion tavoin myös MotoGP-luokan kokemusta omaava sanmarinolainen Alex de Angelis ja saksalainen Marcel Schrotter.

MotoGP-sarjassa jo 12. kautta kilpaileva Kallio, 30, on ajanut tänä vuonna jo kahdesti podiumille. Hän sijoittui kolmanneksi Austinissa ja toiseksi Le Mansissa, jossa Marc VDS juhli riehakkaasti kaksoisvoittoa.

On vain ajan kysymys, milloin Kallio palaa voittokantaan GP-uransa 13. ykkössijan myötä. Kallio juhli tähän mennessä viimeisintä voittoaan vuoden 2008 kesäkuussa Britannian GP:ssä ja silloisessa varttilitraisten luokassa.

Ajon tähtäin kympin
sakissa myös pisteissä

Suomalaistiimi Avant Tenon väreissä kilpailevalla Ajolla, 18, on meneillään kolmas täysipainoinen kausi MM-sarjassa. Uran tähän mennessä paras sijoitus napsahti tilille reilut kolme viikkoa sitten Jerezissä, jossa hän ylitti maalilinjan kuudentena.

Tiistaina Mugellossa päivityksiä lähinnä rungon ja jousituksen osalta KTM-pyörässään testaava Ajo sijoittui ensimmäisellä, eli 125-kuutioisilla pyörillä ajetulla MM-kaudellaan pisteissä sijalle 21. Viime vuonna, eli vuorostaan Moto3-luokan ensimmäisellä kaudella hän oli 19:s pistein 40.

Ajo on koonnut tämän kauden kisoissa plakkariinsa 26 pinnaa, jotka oikeuttavat sijaan 11. Hän oli Le Mansin alla jo kahdeksantena, mutta harmittava keskeytys toista kuljettajaa väistettäessä kiepautti Ajon kympin sakin ulkopuolella.

Ajo on asettanut tämän kauden tähtäimekseen sijoittumiseen tasaisesti kymmenen nopeimman joukkoon. Sama linja pätee myös pistetaulukon osalta.

Tahti on varsin hyvä, sillä pinnoja on nyt koossa 22 enemmän, kuin kauden 2012 viidessä ensimmäisessä kisassa. Ajo on yltänyt Le Mansia lukuun ottamatta pisteille kaikissa muissa osakilpailussa.

Moto3:sta löytyy Moto2-luokan tavoin tässä vaiheessa viisi kuljettajaa, jotka ovat takoneet pisteitä katkeamattomalla tahdilla.

MM-sarjan espanjalaisen kärkikaksikon Maverick Vinales-Luis Salom lisäksi vastaavassa ovat onnistuneet saksalainen Jonas Folger, eteläafrikkalainen Brad Binder ja ranskalainen Alexis Masbou.

Salom on osoittautunut odotetusti Ajo Motorsportin ässäksi meneillään olevalla kaudella. Folger ja Masbou ovat puolestaan molemmat Aki Ajon johtaman suomalaistallin ex-kuljettajia.

MM-kausi jatkuu vajaan kahden viikon kuluttua Katalonian maaperällä Barcelonassa, jossa estradina toimii tuttu Montmelon rata.

Kallio päätyi viime kaudella Kataloniassa yhdeksänneksi ja Ajo sijalle 21.

Uusin numero