Kalliolta kylmää vettä ja kyytiä MM-kärjelle Misanossa

Kallio lähti kauden 13. osakilpailuun ensisijaisena tavoitteenaan pitää Rabat visusti takanaan. Alku vaikuttaa ainakin varsin lupaavalta.

Kallio kukisti Rabatin perjantain jälkimmäisessä harjoituksessa siis yli 1,6 sekunnilla. Aamun sessiossa Kallio piti Rabatin 0,266 sekunnin turvin takanaan.

Rata oli veden vallassa aamulla ja vaikka keli hieman kohenikin, niin olosuhteet olivat edelleen iltapäivälläkin todella haastavat, mikä kuvastui lukuisina kaatumisina.

Parhaat ajat paineltiin iltapäivällä, jolloin perjantaina kaikkiaan 32 kierrosta ajanut Kallio pysäytti kellot aikaan 1.53,502. Marco Simoncellin nimeä kantava rata taittui suomalaiselta aamulla lukemin 1.56,585.

Kallio päätyi perjantain tulolistalla kuudenneksi 1,054 sekuntia kärkimies Jonas Folgerin takana. Kaksi edellistä GP:tä voittanut Rabat sai tyytyä yhdistetyllä tuloslistalla hänelle vaatimattomaan 16. sijaan.

Folgerin takana toiseksi parhaasta vauhdista vastasi pohjista 0,189 sekuntia jäänyt Julian Simon. Kärkikaksikko erottui selvästi muista, sillä kolmannella sijalla yllättänyt Hafizh Syahrin joutui tunnustamaan Folgerin 0,615 sekuntia nopeammakseen.

Misano, Italia.
Moto2-luokan 13/18 MM-osakilpailu. Perjantain kahden harjoituksen yhdistetty tuloslista:

  1. Jonas Folger Saksa, AGR Team, Kalex 1.52,449    
  2. Julian Simon Espanja, Italtrans Racing Team, Kalex + 0,189
  3. Hafizh Syahrin Malesia, Petronas Raceline Malaysia, Kalex + 0,615
  4. Franco Morbidelli Italia, Italtrans Racing Team, Kalex + 0,812
  5. Johann Zarco Ranska, AirAsia Caterham, Caterham Suter + 0,916
  6. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 1,054
  7. Gino Rea Iso-Britannia, AGT REA Racing, Suter + 1,061
  8. Ricard Cardus Espanja, Tech 3, Tech 3 + 1,179
  9. Randy Krummenacher Sveitsi, Octo IodaRacing Team, Suter + 1,373
10. Xavier Simeon Belgia, Federal Oil Gresini Moto2, Suter + 1,701
11. Lorenzo Baldassarri Italia, Gresini Moto2, Suter + 1,837
12. Maverick Vinales Espanja, Paginas Amarillas HP 40, Kalex + 1,874
13. Marcel Schrotter Saksa, Tech 3, Tech 3 + 2,223
14. Ratthapark Wilaroit Thaimaa, AirAsia Caterham, Caterham Suter + 2,246
15. Thomas Luthi Sveitsi, Interwetten Paddock Moto2, Suter + 2,405
16. Esteve Rabat Espanja, Marc VDS Racing Team, Kalex + 2,665

San Marinon GP:n aikataulu lauantaina:
10.00-10.40, Moto3-luokan 3. vapaa harjoitus
10.55-11.40, MotoGP-luokan 3. vapaa harjoitus
11.55-12.40, Moto2-luokan 3. vapaa harjoitus
13.35-14.15, Moto3-luokan aika-ajo
14.30-15,00, MotoGP-luokan 4. vapaa harjoitus
15.10-15.25, MotoGP-luokan aika-ajo 1
15.35-15.50, MotoGP-luokan aika-ajo 2
16.05-16.50, Moto2-luokan aika-ajo
 

Samanlaisia ​​uutisia

Viimeisin numero