Kallio uusin värein ja eväin Misanon GP-kisaan

estit ajettiin Vallelungan radalla, joka ei kuulu MM-sarjan kalenteriin. Yksityiset testit eivät ole kauden aikana tiimeille sallittuja niillä radoilla, joilla ajetaan MM-pisteistä.

Marc VDS-talli esiintyy Misanon kisaviikonloppuna poikkeuksellisissa sponsoriväreissä, mutta tärkeämmät muutokset löytyvät pyörän katteiden alta.

– Runkotoimittajamme Kalex toi testeihin yhden uuden runkoversion, josta ollaan kehittämässä ensi vuoden mallia. Saan uutukaisen käyttööni myös kisaviikonlopuksi, Kallio vahvisti.

– Ajoin testeissä sekä uudella että nykyisellä versiolla. Kierrosajoissa ei juurikaan eroa syntynyt, mutta tärkeitä ja positiivisia ominaisuuksia havaitsin uudessa versiossa.

– Etupään toiminta tuntui paremmalta ja löysin keulaan paremman tuntuman. Uusi versio tuntui hieman rauhattomalta ajaa, mutta sillä pystyi ajamaan mutkiin sisään kovempaa.

– Oli tärkeä juttu päästä testaamaan uutta versiota testeissä, koska kisaviikonlopun aikana rata-aika on sen verran rajoitettua, että silloin ei ehdi uusia kehitysosia kokeilla. Pieni riski nyt otetaan, kun siirryn käyttämään uutta versiota.

Kallio toivoo uudelta pyörältään huipputason kilpailukykyä Misanon radalle, että hän pystyisi taistelemaan kärkiryhmässä kisan palkintopallisijoista.

– Italian maaperällä ei ole juuri onnea ollut matkassa viime vuosina. Kertaakaan en ole Italian kisoissa päässyt nousemaan podiumille. Paras sijoitus on ollut neljäs sija, muisteli urallaan 12 eri maassa MM-osakilpailun palkintopallille kivunnut Kallio.
 

Uusin numero