Kallio tuhahti: ”Yksi urani surkeimmista viikonlopuista”

Italian osakilpailun aika-ajoissa Mugellossa Kallio päätyi lopulta 23:nneksi jääden 1,819 sekuntia paalupaikalle ajaneesta brittikuski Sam Lowesista. Kalliolta ei juuri hymy irronnut aika-ajojen jälkeen.

– Ei tiedetä tällä hetkellä yhtään mitä pyörän kanssa tapahtuu. Ollaan alusta asti oltu tämän vanhan rungon kanssa ihan pihalla ja jopa enemmän kuin edellisissä kilpailuissa 2015-mallin kanssa. Täydeltä katastrofilta tämä nyt näyttää ja tuntuma pyörään ei juuri huonompi voisi olla. Tämä on ehdottomasti yksi urani surkeimmista viikonlopuista, pettynyt Kallio totesi.

Viime vuoteen verrattuna Kallio pystyi ajamaan lähes samoja aikoja myös nyt, mutta se ei ole suomalaiskuljettajan mielestä missään nimessä koko totuus.

– Vaikka ajat näyttäisivätkin, että viime vuoden vauhdissa ollaan, niin se ei todellakaan pidä paikkaansa. Kaukana ollaan varsinkin viime vuoden tuntumasta ja esimerkiksi jousitus tai renkaat eivät toimi ollenkaan. Lisäksi kun kärki paransi melkein sekunnin viime vuoden ajoista, niin aika lohdutonta tämä tällä hetkellä on, Kallio jatkoi.

”Nyt täytyy vielä
heittää arvalla”

Huonot tulokset tietävät sitä, että Kalliolla ja hänen Italtrans Racing -tallillaan on jälleen edessään radikaaleja päätöksiä.

– Niin kaukana ollaan kaikesta tuntumasta ja toimivuudesta, että aivan turha ainakaan näillä säädöillä on jatkaa. Nyt täytyy vielä heittää arvalla, mihin suuntaan huomenna lähdetään tämän pyörän kanssa vai vaihdetaanko vielä 2015-mallin runkoon takaisin. Ei tämä enää vaikeampaa voisi olla ja turhauttavinta on, kun itse ei pysty tekemään mitään. Aivan käsittämätöntä, Kallio puhahti.

Uusin numero