– Aika surkea keli oli koko päivän. Välillä vettä tuli melko rankastikin ja aikaa kului boksissa odottelemiseen. Missään vaiheessa ei oikein päässyt ajamaan sata lasissa, Kallio tuhahti.
– Varsinkin aamun ensimmäisessä harjoituksessa kierrokset jäivät vähiin. Ajoin joku 7-8 nopeaa kierrosta, eikä pyörä tuntunut kovin hyvältä. Hukkaanhan se treeni käytännössä meni, Kallio myönsi.
Myöhemmin iltapäivän aikana Marc VDS -tallin suomalaisvahvistuksen Kalex-pyörään vaihdettiin vuoden 2013 sadeosia, joilla pyörä saatiin tuntumaan hiukan paremmalta.
– Iltapäivän treenissä pyörä tuntui jo vähän paremmalta, kun vaihdoimme siihen viimevuotisia sadeosia. Takarenkaasta uupui kuitenkin edelleen pitoa mutkaan mennessä, eikä kaasulle mennessäkään ollut tarpeeksi hyvä tuntuma. Menimme kyllä oikeaan suuntaan, mutta ei se pyörä siltikään ollut ihan vielä sellainen, kun olisin toivonut.
”Keli kuin keli – eiköhän
tästä ihan hyvää tule!”
Jonas Folger kellotti Moto2-luokkaan pohjat, joista Kallio jäi 1,054 sekuntia.
– Sekunnin ero kärkeen ei ole kovin paha sadekelillä, jolloin erot ovat muutenkin yleensä isompia. Positiivista oli tietysti myös se, että tallikaverini Tito Rabat jäi taakseni reilun 1,6 sekunnin erolla.
– Siksi sadekeli saisi puolestani vaikka jatkuakin läpi viikonlopun, Kallio naurahti.
– Tosin sääennusteen mukaan huomiselle on jo luvattu kuivaa, joten jos niin käy, niin ei tämän päivän tuloksilla ole paljoakaan merkitystä. Itse olen sitä mieltä, että keli kuin keli, niin eiköhän tästä ihan hyvä viikonloppu tule.