Kallio siirtyy Navarran testijakson kautta Le Mansin radalle

Vuonna 2010 valmistunut Navarran rata on suurelle yleisölle varsin tuntematon. Rata-alue on palvellut lähinnä urheiluautojen kilpailujen näyttämönä.

– Testaamiseen kyseinen rata soveltui kohtalaisen hyvin. GP-radoilla testaaminen on kielletty kisakauden aikana, joten sen vuoksi testit täytyy suorittaa muualla, Kallio valaisi.

– Kelin ja radan pidon puolesta pystyimme tekemään hyvät vertailut molempien päivien kierrosajoista. Kokeilin kevyempiä vanteita ja testasin kahta uudenmallista bensatankkia, joiden erilainen muotoilu auttoi siinä, että pystyimme siirtämään bensalastin paikkaa mahdollisimman sopivaan kohtaan.

– Painonjakauman muutosten ohella myös pyörän korkeuden laskeminen 3-4 milliä toi positiivisen tuloksen ja pyörän ajettavuus kohentui, Kallio jatkoi.

Valkeakoskelainen ajoi maanantaina Kalex-pyörällä noin 80 kierrosta ja tiistaina mittariin tuli reilut 50 kierrosta. Tiimin suunnitelmana oli ajaa tiistaina vain alkuiltapäivään saakka, jonka jälkeen tavarat pakattiin kasaan, ja sitten alkoi 1000 kilometrin siirtyminen kohti Ranskaa ja Le Mansin rataa.

– Testien päätteeksi ajoin kisasimulaation, jonka aikana kierrosajat pysyivät tasaisina ja hieman nopeutuivatkin lopussa pyörän keventyessä. Tätä asiaa emme ole saaneet vielä toimimaan kolmen ensimmäisen kisaviikonlopun aikana. Toivottavasti testeissä tehty työ näkyy parempana kilpailukykynä myös täällä Le Mansin radalla, Kallio päätti.
 

Uusin numero