Kallio Racing suomalais-virolaisella kuljettajakaksikolla Supersportin MM-kauteen

Hannes Soomer

Viron Hannes Soomerilla on edessä toinen kausi Supersportin MM-sarjassa Kallio Racingin väreissä. Vertti takala puolestaan nousee Kallio Racingin junioritiimistä MM-sarjaan.

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-kausi 2021 starttaa näillä näkymin toukokuussa ja Kallio Racing on jälleen mukana, valmiina ja innokkaana aloittamaan uuden kilpailukauden. Suomalaistiimi on vahva tänäkin vuonna, kuljettajinaan virolainen Hannes Soomer ja suomalainen Vertti Takala. Suomalaiset ja virolaiset ovat tunnettuja kovasta työnteostaan ja sisustaan, joten huipputason suorittamista on odotettavissa tälläkin kaudella.

23-vuotias Hannes Soomer ajaa toisen peräkkäisen kauden Kallio Racingin Yamahalla. Viime kausi oli koronasta johtuen hieman erilainen, mutta poikkeusoloista huolimatta Soomer saavutti radalla hienoja tuloksia, muun muassa kolme perättäistä podiumsijoitusta. ”Oli äärimmäisen tärkeää haastavan viime kauden jälkeen, että yhteistyö Hanneksen kanssa tulee jatkumaan. Viime kausi kilpailullisesti oli nousujohteista ja varsinkin loppukauden podiumit loi uskoa siihen, että ollaan oikealla tiellä. Nyt tiedetään mihin asioihin täytyy keskittyä vielä entistä enemmän, että pystytään taistelemaan kärjessä koko kauden ajan. Tämä tietysti täytyykin olla meidän tavoitteenamme,” toteaa Kallio Racingin tiimipäällikkö Vesa Kallio.

Hannes Soomer:

”Olen iloinen aloittaessani toisen peräkkäisen kauden Kallio Racingilla. Hyödynnämme viime kaudella hankittua kokemusta ja tavoittelemme nyt useampia podiumsijoitusta, voittoja ja kärkisijoja maailmanmestaruustaistelussa. Olen hyvin innoissani tulevasta kaudesta ja luottavaisin mielin, sillä saan tehdä töitä ihmisten parissa, jotka tunnen hyvin ja joita arvostan. Elämme kummallisia aikoja tällä hetkellä, mutta olen pysynyt terveenä, hyvässä kunnossa ja olen valmis aloittamaan kisaamisen heti, kun kausi käynnistyy.”

Vertti Takala

Uutena vahvistuksena Kallio Racingiin liittyy 26-vuotias suomalainen, Äänekoskelta kotoisin oleva Vertti Takala. Hän nousee WorldSSP-luokkaan Espanjan ESBK-sarjassa kisaavasta Kallio Racingin Junioritiimistä, jossa hän ajoi kaudella 2020. Takala on aloittanut kilpauransa 15-vuotiaana jääradoilta, voittaen Suomen Cupin heti ensimmäisenä kilpavuotenaan. Asfalttiradoilla kilpailemisen hän on aloittanut vuonna 2017, saavuttaen SM-kultaa vuonna 2018.

Vesa Kallio:

”Vertille tämä on tietysti iso harppaus, mutta viime kauden tulosten perusteella puntaroitiin, että nyt on se oikea hetki siirtyä World Supersport -luokkaan. Nyt on tärkeää, että testeissä ennen kauden alkua saa hyvän tuntuman pyörään ja pystyy lähtemään kauteen ilman mitään lisäpaineita. Viime kausi Vertilläkin oli nousujohteista ja mikä on tietysti hyvä, niin pystyy jatkamaan työskentelyä saman mekaanikkoryhmän kanssa. Mielenkiintoinen kausi tulossa kaiken kaikkiaan! Lähtölistan mukaan kaudesta on tulossa todella kovatasoinen, ja mielenkiinnolla lähdetään haastamaan muita kuljettajia.”

Vertti Takala:

”Olen innoissani ensi kaudesta! WSSP-luokka on erittäin kovatasoinen ja seuraava kausi tulee olemaan opettelua. Uskon silti, että meillä on mahdollisuudet hyville sijoille ensi kaudella. Tiimi on erittäin ammattimainen ja pyörät ovat huippuluokkaa, joten niistä se ei jää kiinni. On hienoa päästä ajamaan uusille radoille ja työskentelemään tiimin kanssa.”

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-kauden 2021 ensimmäinen kilpailu ajetaan

Portugalissa, Estorilin radalla 7.–9. toukokuuta 2021.

Kauden 2021 kisakalenteri löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta:

MM-kalenteri

Koronatilanteen edelleen jatkuessa, kisakalenteriin saattaa tulla vielä muutoksia.