Kallio Racing: Steven Odendaal podiumille

Steven Odendaal

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-kausi 2022 jatkui viime viikonloppuna Tšekeissä, Mostin radalla. Monine muutoksineen viikonloppu oli hyvin erityinen. Alun perin Mostissa oli tarkoitus ajaa Thomas Gradingerin kanssa, mutta valitettavasti hän loukkaantui edellisenä viikonloppuna, eikä pystynyt osallistumaan Mostin kisoihin. Näin ollen Kallio Racingin tiimissä ajoi Steven Odendaal.

Viikonloppu ei ollut helppo, sillä koronan ansiosta mekaanikoista oli vajausta, ja tämän lisäksi Kallio Racingin varikkoteltta oli todella kaukana varikkosuorasta, mikä aiheutti omat hankaluutensa. Aika-ajojen jälkeen Steven Odendaal starttasi kisoihin 18. lähtöruudusta, ja Patrick Hobelsberger starttasi ruudusta 27. Lauantain kisassa molemmilta kuljettajilta nähtiin mahtavaa taistelua ja hieno nousu sijoituksissa ylöspäin, sillä Odendaal ajoi maaliin podiumille sijalle kolme, ja Hobelsberger ajoi sijalle 12. Myös viikonlopun toisessa kisassa molemmat kuljettajat nostivat sijoituksiaan hienosti. Steven Odendaal taisteli 9. sijasta ja Patrick Hobelsberger ajoi sijalla 18, kun harmillisesti molempien kisa päättyi kaatumiseen.

Odendaal

Steven Odendaal:

Minulla oli mahtava viikonloppu kaiken kaikkiaan, oli kiva tavata Kallio Racingin tiimi. Luonnollisesti ei ole helppoa tulla osallistumaan vain yhteen viikonloppuun, mutta otimme siitä kaiken irti ja olen todella onnellinen saatuani podium-sijoituksen Kallio Racingille. Toisessa kisassa oli ikävä kyllä pieni tapahtuma toisen kuljettajan kanssa, mikä johti kaatumiseen. Haluan kiittää tiimiä, he olivat ammattimaisia ja nautin tästä kokemuksesta todella. Kiitos Kallio Racing!

Patrick Hoberlsberger

Patrick Hobelsberger:

Ensimmäisissä harjoituksissa meillä oli hieman ongelmia ja pääsin ajamaan vain noin neljä kierrosta harjoitusten loppupuolella. Toisissa harjoituksissa oli samankaltaisia ongelmia, mutta saimme ne korjattua ja hyvän kierrosajan ajettua, joten perjantai oli ihan ok päivä olosuhteet huomioon ottaen. Aika-ajot sujuivat hyvin, ikävä kyllä kierrosaikani peruttiin ollessani sijalla 9 tai 10, ja jäin sijalle 27 lähtöruudukossa. Ekassa kisassa otin hyvän lähdön ja nousin heti sijoituksissa ylöspäin sijalle 16. Onnistuin taistelemaan itseni aina sijalle 12 saakka, joten olin oikein tyytyväinen ensimmäiseen kisaan ja erityisesti vauhtiini, sillä edellisen kerran olen ollut kisaamassa Assenissa huhtikuun lopussa. Sunnuntain warm-upissa minulla oli hyvä tuntuma, ja olin yhden kymmenyksen nopeampi kuin ikinä aikaisemmin Mostissa, mikä oli erittäin positiivista tämän vuoden olosuhteet huomioon ottaen. Olin erittäin luottavainen viikonlopun toisen kisan suhteen. Kisan alku oli hankala, mutta pikkuhiljaa pääsin vähän nousemaan ja kierroksella 8 olin sijalla 18, kun kaksi edellä ajanutta kuljettajaa kaatuivat ja en kyennyt välttämään osumaa heidän pyöräänsä. Kolautin pääni ja saman loukkaantuneen käden kyynärpään uudestaan, joten parantelua ja kuntoutusta on taas edessä. Viikonlopun tuloksista huolimatta olen tyytyväinen, sain kerrytettyä itseluottamusta takaisin ja tiimi työskenteli todella hyvin. Heidän rauhallisuutensa ja motivoituneisuutensa auttoi minua todella paljon, sillä ongelmista huolimatta he aina loivat katseen eteenpäin ja työskentelivät kovasti, ja paransimme suoritustamme kerta kerralta. Olen todella motivoitunut palaamaan radalle syyskuussa Magny-Coursissa.”        

Vesa Kallio:

“Oli hienoa nähdä Stevenin useiden vuosien kokemus huippusarjoissa, ei ne hänen aikaisemmat osakilpailuvoittonsa ole vahingossa tulleet. Ei varmasti ollut helppoa ajaa ensin koko vuosi Superbikella ja hypätä sen jälkeen Supersporttia ajamaan, siinäkin se ammattilaisuus näkyi. Most on Patrickin kotirata, ja vaikka oli ongelmia ja huonoa tuuria mukana sähköongelmien ja hylätyn aika-ajokierroksen myötä, niin ensimmäinen kisa oli erittäin hyvä ja siitä näkyi, että ollaan menossa oikeaan suuntaan ja ollaan siellä missä pitääkin. Koko tiimi puhalsi yhteen hiileen, kaikki auttoivat toisiaan ja se toimi hienosti. Kiitos koko tiimille kovasta työstä ja jaksamisesta, ja kuskeille hyvästä viikonlopusta!”

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-sarjan 2022 seuraava osakilpailu ajetaan kesätauon jälkeen Ranskassa, Magny-Coursin radalla 9.–11. syyskuuta.

Kilpailun tulokset

Lauantain tulokset

Sunnuntain tulokset

MM-pistetilanne

Teksti: Kallio Racing

Kuvat: sp8images

Uusin numero